YK-päivä

Maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivä

Terveysalan työtekijä suojavarusteissa ja kasvomaskissa pitelee käsissään pientä lasista rokotepulloa. Suojavaru
Asialliset ja turvalliset työvarusteet ovat avainasemassa monen työn turvallisessa toteuttamisessa. Kuva: Alex Fedini/Pixabay

World Day for Safety and Health at Work

28. huhtikuuta on jo pitkään ollut tunnettu sekä työväenliikkeen että työtapaturmien ja -sairauksien uhrien muistopäivänä.

Vuonna 2003 Kansainvälinen työjärjestö ILO otti päivän käyttöön ja ryhtyi viettämään sitä Maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivänä tehdäkseen epäterveellisten ja vaarallisten työolojen riskit maailmanlaajuisesti yleisemmin tunnetuiksi. 

Teemapäivän tarkoitus on muistuttaa, että työterveyskulttuurin tulisi olla joka puolella maailmaa sellainen, että se kunnioittaa yksilön oikeuttaa turvalliseen ja terveelliseen työympäristöön. Niin hallitukset, työntekijät kun työnantajat voivat osaltaan vaikuttaa siihen, että jokaiselle turvataan terveellinen ja turvallinen työympäristö, joka kunnioittaa yksilön oikeuksia, vastuita ja velvollisuuksia ja jossa ennaltaehkäisyä pidetään kaikkein tärkeimpänä periaatteena.

Teemapäivän kotisivu