Tapahtuma

Inhimillisen kehityksen raportin julkaisutilaisuus

Inhimillistä kehitystä kaikille!

Eduskunnan väestö- ja kehitysryhmä sekä YK:n kehitysohjelma UNDP kutsuvat sinut Inhimillisen kehityksen raportin julkaisutilaisuuteen 22.3.2017 kello 12–13.30. Englanninkielinen tilaisuus järjestetään Kansalaisinfossa eduskunnan lisärakennuksessa (Arkadiankatu 3).

Viimeisinä vuosikymmeninä inhimillisen kehityksen saralla on otettu reiluja harppauksia eteenpäin lähes kaikkialla maailmassa. Miljoonat ihmiset ovat kuitenkin syystä tai toisesta jääneet tämän kehityksen ulkopuolelle. Miksi naiset, vammaisryhmät ja seksuaalivähemmistöt muiden muassa jäävät edelleen marginaaliin ja miten tähän voitaisiin tarttua aiempaa onnistuneemmin?

Inhimillisen kehityksen raportti 2016 identifioi inhimillisen kehityksen esteitä ja esittää suosituksia siitä, mitä yhteiskunnat voisivat tehdä varmistaakseen, että kehitys koskee kaikkia. Erityistä huomiota raportissa kiinnitetään monenkeskisten globaalien organisaatioiden työhön ja työn tuloksellisuuteen.

Kehityspolitiikkaa viitouttavat kestävän kehityksen tavoitteet pyrkivät siihen, ettei kukaan jää kehityksestä jälkeen. Tämän saavuttaminen vaatii, että kissa nostetaan pöydälle ja työn suunnittelua ja toteutusta tarkasteltava kriittisellä silmällä.

Aiheesta keskustelemassa kehityspoliittisen osaston päällikkö Satu Santala (ulkoministeriö), inhimillisen kehityksen raportista vastaavan toimiston johtaja Selim Jahan (UNDP), ja Kehys ry:n kehityskoordinaattori Tuomas Tuure.

Seuraa keskustelua sosiaalisessa mediassa #HDR2016.

Tilaisuus on kaikille avoin, mutta toivomme ennakkoilmoittautumista. Rekisteröi itsesi mukaan täällä.

 

*****


Pienet muutokset ja päivitykset ohjelmaan mahdollisia.

INHIMILLISEN KEHITYKSEN RAPORTTI (Human Development Raport) on vuosittain ilmestyvä toimituksellisesti itsenäinen YK:n kehitysohjelma UNDP:n toimeksi antama julkaisu. Inhimillisen kehityksen indeksi (HDI) on julkaistu vuosittain vuodesta 1990 lähtien, jolloin indeksi haastoi ensimmäistä kertaa puhtaasti talouden tilaan perustuvat mittaukset kehityksestä. Lue lisää: http://hdr.undp.org

Lisätiedot ja kyselyt: Anja Karppinen, anja.karppinen [ät] undp.org