Vastuullinen kuluttaminen

Kuluttajien valinnoilla on vaikutusta sekä ympäristön tilaan että ihmisten ja eläinten hyvinvointiin. Ostopäätöksillä ja ostamatta jättämisellä kuluttajat voivat vaikuttaa markkinoihin ja edistää vastuullista tuotantoa. Tuotteiden eettisyys kiinnostaa kuluttajia yhä enemmän ja eettisestä tuotannosta onkin tullut yritysten kilpailuvaltti.

Ekologisessa kuluttamisessa painotetaan ympäristön säästämistä ja kulutuksen vähentämistä. Lisäksi kiinnitetään huomiota tuotteen koko elinkaareen, eli siihen, miten tuote valmistetaan, kuljetetaan, markkinoidaan ja hävitetään. Ekologiseen kuluttamiseen liittyy myös tarpeettoman kuluttamisen välttäminen, kierrätys ja tuotteiden korjaaminen.

Harkittujen valintojen tekemistä auttavat erilaiset kuluttaja- ja tuotemerkit. Suomessa tunnetuimpia ja käytetyimpiä merkkejä ovat kotimaisesta tuotteesta kertova avainnippu, kotimaisen ruoan joutsenlippu ja ympäristöystävällisyydestä kertova ympäristömerkki. Reilun kaupan merkki takaa oikeudenmukaisen korvauksen kehitysmaiden viljelijöille ja tuottajille. Eettisestä tuotannosta kertovia merkkejä ei markkinoilta vielä kuitenkaan löydy.

Monet kuluttajat haluavat vaikuttaa ostopäätöksillään suoraan yrityksiin ja kauppiaisiin. Yksi keino vaikuttamiseen on ostoboikotit. Toisaalta taas kuluttaja voi keskittyä tukemaan juuri niitä yrityksiä, jotka ovat sitoutuneet kehittämään toimintansa ympäristöystävällisyyttä.

Vain noin viidennes maailman väestöstä asuu teollisuusmaissa. Silti juuri teollisuusmaat kuluttavat merkittävimmän osan maapallon luonnonvaroista. Suuri osa yksittäisen kuluttajan ympäristövaikutuksista ja hiilidioksidipäästöistä syntyy asumisesta, liikkumisesta sekä ruoasta. Ihmisen arkikulutusta ja elämäntapojen sekä valintojen kestävyyttä voidaan arvioida erilaisin mittarein:

  • Ekologinen jalanjälki mittaa, montako hehtaaria tarvitaan tuottamaan kuluttamamme ruoka, kulutushyödykkeet ja energia sekä kuinka paljon käytämme rakennettua maata.
  • Ekologinen selkäreppu mittaa koko tuotteen elinkaaren aikaista luonnonvarojen kulutusta kiloina.

Helpoin tapa vähentää oman kulutuksensa ympäristövaikutuksia on kuluttaa vähemmän. Kierrättäminen ja tavaroiden lainaaminen tai jakaminen ovat keinoja kulutuksen vähentämiseen.

Vastuullinen kuluttaja:

  • ostaa harkiten
  • suosii kestotuotteita ja välttää kertakäyttötuotteita
  • valitsee ympäristömerkittyjä tuotteita
  • syö kasvispainotteista ruokaa
  • käyttää yhteispalveluja
  • jakaa ja lainaa tuotteita muiden kanssa
  • vähentää energian käyttöä sekä lämpimän veden kulutusta
  • vaihtaa ekoenergiaan
  • liikkuu julkisillä kulkuvälineillä ja pyöräilee tai kävelee aina kun mahdollista
  • välttää lentämistä, laivamatkustamista sekä autoilua

Luomu

Luomutuotanto on tarkoin määritelty ja valvottu tapa tuottaa ruokaa. Luomutuotteiden ympäristövaikutus on tavanomaisesti tuotettuja pienempi ja luomuruoka on puhtaampaa, sillä luomuviljelyssä ei käytetä kemiallisia lannoitteita tai torjunta-aineita. Luonnonmukaisesti kasvatetut eläimet voivat elää vapaammin ja syödä niille luontaisempaa rehua, vaikka naudan-, sian- ja broilerinlihan tuotannossa eläimet pääsevät harvoin noudattamaan lajityypillistä käyttäytymistään.

Lähellä tuotettu

Lähellä tuotetun tuotteen alkuperä ja tuotantoketju ovat helppoja selvittää, jolloin kuluttajankin on vaivattomampaa varmistua sen tuotannon vastuullisuudesta. Lähellä tuotettu tuote on myös ympäristöystävällinen valinta, sillä se minimoi sekä pakkausmateriaalin että kuljetuskilometrit. Lisäksi lähellä tuotetun tuotteen ostaminen tukee paikallista yritystoimintaa, työllisyyttä ja valtion verotuloja.

Reilu kauppa

Reilu kauppa tähtää köyhyyden vähentämiseen kaupan avulla. Reilun kaupan järjestelmä on luotu parantamaan kehitysmaiden pienviljelijöiden ja suurtilojen työntekijöiden asemaa kansainvälisessä kaupankäynnissä.

Reilu kauppa takaa kehitysmaiden viljelijöille tämän tuottamista tuotteista hinnan, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Tämän takuuhinnan päälle maksetaan aina myös Reilun kaupan lisää, joka on tarkoitettu yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin, kuten koulutukseen ja terveydenhuoltoon.

Työntekijöille Reilu kauppa takaa vähintään lakien mukaisen ja asteittain nousevan palkan, asialliset työolot ja oikeuden liittyä ammattiyhdistykseen.

Reilun kaupan ympäristökriteerit tähtäävät siihen, että viljely on ympäristön kannalta kestävää ja että luonnon monimuotoisuutta vaalitaan. Puolella Reilun kaupan tuottajaorganisaatioista on myös luomusertifiointi.

Esimerkkejä eettisen kuluttamisen kysymyksistä

Kännykkä, vaatteet ja suklaa ovat tuotteita, jotka kuuluvat suomalaisten kuluttajien jokapäiväiseen arkeen. Näihin tuotteisiin liittyy kuitenkin eettisiä kysymyksiä, jotka vastuullisen kuluttajan on hyvä tiedostaa. Tutustu tarkemmin kännyköissä käytettyihin konfliktimateriaaleihin, vaatetuotannon ihmisoikeusloukkauksiin ja epäreiluun kaakaon tuotantoon.

1. Onko olemassa eettisesti tuotettua kännykkää?

Tällä hetkellä vastuullinen kuluttaminen ei ole täysin mahdollista kännykän hankinnassa. Melkein kaikissa elektronisten laitteiden valmistuksessa käytetään tinaa, jota louhitaan Kongosta. Tällaisia sota-alueilta louhittuja raaka-aineita kutsutaan konfliktimateriaaleiksi, sillä erilaiset aseelliset ryhmät rahoittavat toimintaansa kaivosten avulla. Tärkeimpiä konfliktimateriaaleja ovat tina, kulta, kolumbiitti-tantaliitti ja wolframiitti. 

Kongon sota-alueiden kaivoksista tina kulkeutuu jalostamoihin Kaakkois-Aasiaan ja jalostamoista edelleen tehtaisiin esimerkiksi Kiinaan, joissa alihankkijat käyttävät sitä kännyköiden valmistamiseen eri elektroniikkayrityksille.Yleensä nämä lopputuotteen yritykset eivät tiedä, mistä niiden tuotteiden materiaalit ovat peräisin. Tuotteen hankintaketju olisi tehtävä läpinäkyvämmäksi ja helpommin jäljitettäväksi.

Yhdysvalloissa ongelmaan on jo puututtu lainsäädännöllä, jonka mukaan yritysten on tehtävä huolellisuusselvitys. Näin varmistetaan, ettei tuotteen hankintaketjussa ole käytetty konfliktimateriaaleja. Kaikki yritykset eivät kuitenkaan noudata huolellisuusselvitystä vielä kunnolla.

Huolellisuusselvityslailla on ollut jo vaikutusta kännyköiden tuotantoketjuun. Kongossa on alettu myöntämään sertifikaatteja louhoksille, joissa louhittavaa tinakiveä ei lueta konfliktimateriaaliksi. Myös EU:ssa valmistellaan vapaaehtoisuuteen perustuvaa vastuullisuusraportointilakia. Raportoinnin vapaaehtoisuus kuitenkin heikentää lain tehoa. 

Kännyköiden tuoteketjuissa on myös muita eettisiä ongelmia. Kännykät vanhenevat nopeasti ja poisheitetyistä kännyköistä tulee elektroniikkajätettä, joiden kierrättäminen kolmansissa maissa Aasiassa ja Afrikassa on eettisesti hyvin kyseenalaista. E-jätekaatopaikoilla työskentelee usein nuoria elämiseen riittämättömällä palkalla koulunkäynnin ja oman terveytensä kustannuksella. E-jätteen alkeellinen käsittely myös saastuttaa kaatopaikkaa ympäröivää maata ja luontoa.

2. Kuka on tehnyt vaatteesi?

Kansainvälinen vaatekauppa vapautui vuonna 2005 sitä rajoittaneen monikuitusopimuksen päätyttyä. Sen jälkeinen globaalin vaatekaupan kehitys on ollut huolestuttavaa. Esimerkiksi työolot ja palkat ovat huonontuneet ja maahantuontihinnat laskeneet.

Yritysten johtama vastuujärjestelmä BSCI on määrittänyt riskimaat, joissa ihmisoikeuksien loukkauksen riski on hyvin suuri. Riskimaihin kuuluvat mm. Kiina, Intia, Bangladesh, Venäjä, Romania ja Ukraina. Vaatealan suurimmat sosiaalisen vastuun ongelmat riskimaille ovat:

  • terveydelle vaaralliset työolot
  • lapsityövoima
  • pakkotyö
  • matalat palkat
  • ylipitkät työpäivät

Eetti ry:n selvityksen mukaan suomalaisten ostamat vaatteet tehdään pääosin Aasian riskimaissa. Vaatteita tuotiin Suomeen vuonna 2013 eniten Kiinasta (42 % tuonnista), muu Aasia muodosti suorasta tuonnista 25 % ja Euroopan maat loput 25 %. Aasian maista Kiinan ohella tärkeimpiä tuotantomaita ovat Intia, Bangladesh ja Pakistan. Myös Turkista tuodaan melko paljon vaatteita Suomeen.

Lähde: Tullin tilastotietokanta

Tällä hetkellä suurimmat suomalaiset vaateyritykset kokevat vastuullisuuden aiempaa tärkeämmäksi, mutta ihmisoikeusajattelu ei ole vielä vakiintunut vaatealalla. Suomalaiset vaateyritykset eivät ole vielä sitoutuneet esimerkiksi elämiseen riittävään palkkaan tavarantoimittajien tehtailla työskenteleville ompelijoille. Ne myös tukeutuvat liikaa hyvin yritysvetoiseen vastuullisuusjärjestelmä BSCI:hin.

Vaatealan eettisiin ongelmiin on esitetty useita ratkaisuja. Valtioiden ja yritysten on noudatettava YK:n liike-elämää ja ihmisoikeuksia koskevia periaatteita sekä raportoitava havaituista riskeistä ja toimista niiden minimoimiseksi. Yritysten on sitouduttava elämiseen riittävään palkkaan ja luotava toimintamalleja sen saavuttamiseksi tuotantomaissa. Tuotantomaiden työntekijöiden järjestäytymis- ja kollektiivista neuvotteluoikeutta on myös edistettävä ja tehtaiden tarkastusohjelmia kehitettävä.

Kuluttajia suositellaan vaatimaan vaateyrityksiä kunnioittamaan ihmisoikeuksia sekä kysymään, miten yritykset ottavat työntekijöiden ihmisoikeudet huomioon. Kuluttajien kannattaa enemminkin harkita ostoksiaan ja panostaa eettisesti tuotettuihin tuotteisiin, ei niinkään boikotoimaan.

Bangladeshilainen ompelija. UN Photo / W. Wild.

3. Syntisen hyvää suklaata?

Kaakao on yksi maailman rakastetuimmista herkuista. Suomessa syödään vuosittain suklaata keskimäärin 7 kiloa per henkilö. Mutta tiedämmekö mistä suussa sulavat suklaamme ja herkulliset kaakaojuomamme ovat peräisin?

Kaakaoviljelmistä 70 prosenttia sijaitsee Länsi-Afrikassa. Suurimmat tuottajamaat ovat Norsunluurannikko, Ghana ja Indonesia. Kaakaonviljely on pääasiallinen toimeentulolähde 5,5 miljoonalle pienviljelijälle ja kaiken kaikkiaan se tarjoaa elinkeinon 40-50 miljoonalle viljelijälle, maaseudun työntekijälle ja heidän perheilleen. Kaakaoviljelmät ovat tyypillisesti pieniä, muutaman hehtaarin perheviljelmiä.

Viljelijät myyvät kaakaon eteenpäin paikallisten välittäjien kautta, jolloin viljelijät saavat vain murto-osan kaakaon markkina-arvosta. Kaakaon viljelystä maksetaan niin heikosti, että viljelijät sekä työntekijät joutuvat usein tulemaan toimeen alle eurolla päivässä (1,25 USD). Tämän takia viljelmillä esiintyy paljon lapsityövoiman hyväksikäyttöä ja suoranaista orjatyötä. Ihmisoikeusloukkausten lisäksi kaakaon viljelykäytännöt eivät ole kestäviä ja ne uhkaavat luonnon monimuotoisuutta.

Make Chocolate Fair -kampanjassa suklaan kuluttajia rohkaistaan vaatimaan yrityksiltä reilumpaa kaakaontuotantoa. Kampanjassa ajetaan seuraavia asioita:

  • Kaakaon viljelijöille ja viljelmien työntekijöille on taattava riittävä palkka.
  • Yritysten tulisi sitoutua riippumattomiin kaakaon valvontajärjestelmiin ja sertifikaattien käyttöön.
  • Koko kaakaon tuotantoketjun ajan tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia ja lapsityövoiman käyttöä on vastustettava.
  • Kaakaonviljelijöiden mahdollisuuksia kestävään ja monimuotoiseen maanviljelyyn.

Reilun kaupan sertifikaatti takaa suklaan reiluuden kaikille. Se varmistaa, että kaakaonviljelijät ovat saaneet tuotteestaan vähintään takuuhinnan, joka kattaa kestävän tuotannon kustannukset. Lisäksi ostaja maksaa tuottajille aina erillistä Reilun kaupan lisää, jonka tuottajaorganisaatiot käyttävät yhteisöä hyödyttäviin hankkeisiin, kuten koulutukseen ja terveyspalveluihin.

Kaakaonviljelyn ongelmia ovat liian pieni korvaus viljelijöille ja lapsityövoima. UN Photo/Marco Dormino

Lue lisää lähteistä: