Taloudellinen eriarvoisuus

Maailmassa on runsaasti rikkautta ja vaurautta, mutta se jakaantuu alueittain ja maittain hyvin epätasaisesti. Globaalin talouden kiihtyvä kasvu ei ole ratkaissut äärimmäisen köyhyyden, velkaantumisen, alikehityksen ja epäoikeudenmukaisen kaupankäynnin ongelmia. Maailman köyhien ja rikkaiden välillä on valtava kuilu, joka on syventynyt entisestään viime vuosikymmenen aikana. Toisaalta keskituloisten asema on nopean talouskasvun maissa parantunut huomattavasti, vaikka näissäkin maissa osa väestöstä jää menestyksen ulkopuolelle.

Taloudellinen eriarvoisuus jarruttaa kehitystä, ja köyhyys on pohjimmaisena syynä moneen muuhun kehitykseen liittyvään ongelmaan. Köyhyyteen liittyvät ongelmat ulottuvat valtiorajojen yli ja ovat globaaleja.

  • Maailman väestön rikkaimman 25 prosentin hallussa on 75 prosenttia maailman varoista.
  • Maailman väestön köyhimmän 25 prosentin hallussa taas on vain 2 prosenttia maailman varoista.
  • Yli miljardi ihmistä elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle eurolla päivässä.

Köyhyys

Köyhyys on arkipäivää yli miljardille ihmiselle. Arkipuheessa köyhällä tarkoitetaan yleensä ihmistä, jolla ei ole rahaa. Köyhyys määritelläänkin usein suhteessa juuri rahaan ja omaisuuteen, jolloin mittareina käytetään ihmisen tuloja ja varallisuutta. Materiaaliseen puutteen lisäksi köyhyys heikentää ihmisten elämänlaatua monin eri tavoin. Köyhyyden laajemmassa määritelmässä köyhän perustarpeet eivät täyty, eikä hän pysty nauttimaan yhteiskunnan jäsenenä hänelle kuuluvista oikeuksista. Köyhyys rajoittaa yksilön valinnan mahdollisuuksia, tyydyttävän elintason saavuttamista sekä mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäntilanteeseensa.

Tuloköyhyyden lisäksi köyhyys merkitsee myös:

  • huonoa ravintoa tai nälkää
  • puhtaan veden puutetta
  • heikkoa yhteiskunnallista asemaa ja arvostusta
  • koulutuksen ja terveydenhuollon puutetta
  • vähäisiä mahdollisuuksia vaikuttaa omiin elinoloihin
  • yhteiskunnallisten turvaverkkojen puutetta

Nämä mahdollisuudet ja niiden puuttuminen ovat usein kasautuvia, mikä voi aiheuttaa köyhyyden noidankehän, eli köyhyyttä, joka periytyy vanhemmilta lapsille.

Absoluuttinen ja suhteellinen köyhyys

Maailmanpankin määritelmän mukaan ihminen on äärimmäisen köyhä, kun hän joutuu selviytymään 1 eurolla päivässä. Nykyään äärimmäisessä köyhyydessä elää 1,2 miljardia ihmistä. Vajaa 2,5 miljardia ihmistä elää puolestaan 1,5 eurolla päivässä.

Kehitysmaissa on usein absoluuttista köyhyyttä, eli ihminen ei pysty täyttämään edes perustarpeitaan. Teollisuusmaissa köyhyys on suhteellista. Suhteellisessa köyhyydessä elävät ihmiset eivät kykene saavuttamaan yhteiskuntansa minimielintasoa, joka on tietty määritelty prosenttiosuus yhteiskunnan keskimääräisestä ansiotulosta.

Myös kulttuuriset ja yhteiskunnalliset tekijät vaikuttavat yksilön kokemaan köyhyyteen. Esimerkiksi Pohjoismaissa suhteellisesti köyhä henkilö voi olla kehitysmaiden standardien mukaan hyvävarainen. Samoin suhteellisen hyvävarainen köyhän maan asukas voi rikkaan maan mittapuun mukaan lukeutua tulojensa ja varallisuutensa puolesta pikemminkin keskiluokkaan.

YK:n vuosituhattavoitteiden päämääränä on köyhyyden poistaminen

Vuosituhatjulistuksessa köyhyys nähdään moniulotteisena ilmiönä, joka liittyy:

  • ihmisten hyvinvointiin (koulutus, terveys, ravinto),
  • oikeuksiin (osallistuminen, ihmisoikeudet ja demokratia),
  • sosiaaliseen turvallisuuteen (fyysinen turvallisuus, sosiaaliturva, kriisinhallinta) ja
  • sosiokulttuurisiin tekijöihin (etnisyys, status, itsekunnioitus)

Ensimmäinen vuosituhattavoite, eli äärimmäisen köyhyyden osuuden puolittaminen vuoteen 2015 mennessä, on jo saavutettu maailmanlaajuisesti. Tilastojen mukaan alle 1,25 dollarissa päivässä elävien osuus laski jo vuonna 2010 alle puoleen vuoden 1990 tasosta. Maailmassa on nyt 700 miljoonaa äärimmäisessä köyhyydessä elävää ihmistä vähemmän kuin vuonna 1990. Silti 1,2 miljardia maailman ihmistä elää edelleen äärimmäisessä köyhyydessä. Köyhyys on vähentynyt varsinkin Itä-Aasiassa Kiinan talouskasvun ansiosta. Samalla kuitenkin ihmisten tulo- ja varallisuuserot ovat kasvaneet.

Alle 1,25 dollarilla päivässä elävien osuus, 1990 ja 2010 (prosentteina)
Lähde: YK:n vuosituhattavoitteiden seurantaraportti 2014

Bruttokansantuote talouden kehityksen mittarina

Bruttokansantuote (BKT) mittaa valtion kokonaistuotantoa ja talouden kehitystä. Se on maan tai alueen suorituskyvyn mittari. BKT:n avulla tunnistetaan taloudellisen kasvun määrä, taloudellinen taantuma ja taloudellinen lama. Kun BKT kasvaa, myös kansalaisten hyvinvointi yleensä paranee. Laman aikana BKT ei kasva vaan supistuu.

Eri kansantalouksien vaurautta on yleensä verrattu laskemalla BKT henkeä kohden. Jotta vertailu ei vääristyisi, myös eri maiden hintatasojen erot on huomioitava. BKT sopii talouden kasvun mittaamiseen, mutta elintason mittaaminen on paljon monimutkaisempaa. BKT ei nimittäin kerro, miten hyvinvointi jakautuu maassa ihmisten kesken. Yleensä korkein taloudellinen hyvinvointi keskittyy pienelle ihmisryhmälle, jolloin myös tuloerot voivat olla suuret. Esimerkiksi öljyn tuottajamaissa taloudellinen eriarvoisuus todella rikkaiden ja hyvin köyhien ihmisten välillä on suuri.

Kuvio 1. Vauraimmat maat, 2012.

Vauraita ja kehittyviä maita

Maailman rikkaimmat valtiot löytyvät pohjoiselta pallonpuoliskolta, köyhimmät puolestaan Afrikan mantereelta. Kuvio 1. esittää kymmenen korkeimman BKT:n asukasta kohden omaavaa maata vuonna 2012. Listaus osoittaa, miten BKT:n mukaan mitattuna maailman kymmeneen vauraimpaan maahaan lukeutuu niin sanotut veroparatiisi- tai veroetumaat kuten Liechtenstein, Monaco, Luxemburg, Sveitsi, San Marino sekä öljyntuottajamaat kuten Norja, Qatar, Kuwait ja Tanska. Kuvioon 2. on koottu kymmenen matalimman BKT:n asukasta kohden omaavaa maata vuonna 2012. Kaikki kymmenen matalimman BKT luvun maata ovat Afrikan mantereelta.

Kuvio 2. Köyhimmät maat, 2012.

HDI – inhimillisen kehityksen mittari

YK on kehittänyt inhimillisen kehityksen mittarin (Human Development Index, HDI). Mittarin avulla maat voidaan laittaa paremmuusjärjestykseen sen mukaan, mikä maa pystyy tarjoamaan asukkailleen eniten mahdollisuuksia hyvään elämään. Mittarissa hyvän elämän edellytyksiksi katsotaan pitkä ja terve elämä, tiedonsaanti ja riittävä elintaso.

HDI antaa BKT:ta monipuolisemmin tietoa hyvinvoinnista, mutta sekään ei kerro kaikkea. Esimerkiksi maiden sisäisten erojen mittaaminen, poliittista osallistumista tai sukupuolten välistä tasa-arvoa ei huomioida HDI:ssä. Mahdollisimman kattava arviointi maiden eroista vaatii usean eri mittarin käyttöä.

Kuvio 3. esittää kymmenen korkeimman inhimillisen kehityksen maata vuonna 2013. Osa niin kutsutuista veroparatiisimaista on nyt pudonnut pois listan kärkisijoilta. Niiden tilalle ovat mm. nousseet Alankomaat, Yhdysvallat, Saksa, Uusi-Seelanti ja Singapore.

Kuvio 3. Korkeimman inhimillisen kehityksen maat, 2013.

Kuvioon 4. on koottu kymmenen matalimman inhimillisen kehityksen indeksin maata vuonna 2013. Afrikan valtiot ovat jälleen vahvasti edustettuina.

Kuvio 4. Matalan inhimillisen kehityksen maat, 2013.

Kuviossa 5. vertaillaan keskenään viittä korkeinta HDI maata sekä viittä matalinta HDI maata vuonna 2013. Erot maiden välillä ovat huomattavia. Norjan HDI (0,944) on yli puolet Nigerin (0,337) HDI:stä.

Kuvio 5. Inhimillisen kehitystason ääripäämaat, 2013.

LDC-maat

Least Developed Countries eli LDC-maat on määritelmä, jota YK käyttää vähäisen sosiaalisen ja taloudellisen kasvun maista.
LDC-maat määritellään seuraavien kolmen kriteerin mukaisesti:

  • alhainen kansantulo (BKT alle 900 dollaria henkilöä kohti)
  • alhainen inhimillisen kehityksen indeksi (yhteenlaskettu indeksi perustuen terveys-, ravinto- ja koulutustilastoihin)
  • taloudellinen haavoittuvaisuus (indeksi perustuu epävakauteen, tavoittamattomaan talouden eriytymiseen ja pienestä taloudesta johtuvaan heikkouteen)

LDC-maihin luetaan vain maita, joiden asukasluku ei ylitä 75 miljoonaa.

Kuva: LDC-maat. Lähde: http://www.globalis.fi/Maaryhmittymaet/LDC-maat

LDC-maat koostuvat maailman 48 alikehittyneimmästä maasta, joista 33 sijaitsee Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, 14 Etelä-Aasiassa ja Oseaniassa ja yksi (Haiti) Karibialla. Malediivit, Botswana ja Kap Verde ovat ainoat maat, jotka ovat kyenneet nousemaan LDC-kategoriasta sen jälkeen, kun se luotiin 1970-luvulla. Kunnianhimoisena tavoitteena on puolittaa LDC-maiden lukumäärä vuoteen 2020 mennessä. Katso lista LCD-maista.

  • Vähiten kehittyneiden maiden BKT asukasta kohden oli vuonna 2012 keskimäärin vain 802 US dollaria, eli alle 1/12 maailman keskiarvoista.
  • Vuonna 2013 LDC-maiden talouskasvu oli 5,7 prosenttia ja vuonna 2012 vain 4,0 prosenttia. Talouskasvu on hidastunut huomattavasti, sillä vielä vuonna 2007 se oli 9,0 prosenttia.
  • LDC-maiden talouskasvun on arvioitu jäävän 5,7 prosenttiin myös vuonna 2014.

YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin nimittämän työryhmän laatima raportti The Report of Eminent Persons 2011 on ehdottanut sarjan toimenpiteitä LDC-maiden taloudellisen ja inhimillisen kehityksen vauhdittamiseksi. Esimerkiksi kehitysavun tulisi olla riittävää ja se pitäisi kohdentaa ja priorisoida entistä paremmin. LDC-maiden vientituotteille tulisi myöntää tullivapaus, ja maatalouden tuottavuus sekä lasten koulunkäynnin aloitusaste on kaksinkertaistettava. Myös LDC-maiden hallitusten demokraattisia toimintaedellytyksiä on parannettava.

Sisämaassa sijaitsevat kehitysmaat LLDC

LLDC perustettiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 2001 tukemaan sisämaassa sijaitsevia kehitysmaita (Landlocked Developing Countries, LLDC), niiden maantieteellisesti epäedullisen asemansa vuoksi. Tavoitteena on auttaa sisämaanvaltioita pääsemään maailmanmarkkinoille. LLDC-mailta puuttuu pääsy merelle, mikä aiheuttaa niille suuria kuluja naapurimaiden kautta tapahtuvan tavaran kuljetuksen takia. Haasteita aiheuttavat myös maiden vaikeakulkuinen maasto ja huono infrastruktuuri. LLDC-maita on yhteensä 31 ja niistä 16 lukeutuu myös maailman vähiten kehittyneisiin maihin (LDC).

Kuva: LLDC-maat. Lähde: http://www.globalis.fi/Maaryhmittymaet/LLDC-maat

Pienten saarivaltioiden ryhmä SIDS

Pienten saarivaltioiden ryhmä SIDS perustettiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 2002. SIDS-maat saavat kehitysapua, koska ne ovat sijaintinsa takia epäedullisessa asemassa maailmanmarkkinoihin nähden. SIDS koostuu 39 jäsenvaltiosta ja yhteensä 51 pienestä saaresta, joilla on kehitysmaan asema.

Pienet syrjäisät saarivaltiot ovat haavoittuvaisia ja ne kohtaavat suuria taloudellisia sekä ekologisia haasteita. Eristyneisyytensä vuoksi saarten tuotanto on kallista ja vientikulut korkeat. Liikakalastus ja liikaviljely ovat saarilla yleinen ongelma, koska väestönkasvu on nopeaa ja tilaa on vähän. Koska pienten saarten talous perustuu vain harvoihin tuotteisiin, ovat ne haavoittuvaisia maailmanmarkkinoiden hintojen vaihtelulle. Saaret ovat alttiita myös luonnonkatastrofeille. Katso lista SIDS jäsenmaista.

Lue lisää:

Aineistoa täydennetään pian!