Maailmanperintökohteet

Yksi YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö UNESCOn toimialueista on maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön vaaliminen.  Unescon alaisilla sopimuksilla pyritään suojelemaan kulttuuriperintöä kansainvälisellä ja kansallisella tasolla.

Unescon alaiset kulttuuriperintösopimukset

Maailmanperintösopimus

Vuonna 1972 UNESCOn yleiskokouksessa hyväksyttiin Yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi (Maailmanperintösopimus). Sopimuksen tavoitteena on lisätä ainutlaatuisten kulttuuri- ja luonnonperintökohteiden arvostusta, levittää niitä koskevaa tietoa, sekä pelastaa, suojella ja kunnostaa arvokkaita perintökohteita.

Sopimuksen on ratifioinut 191 valtiota. Ratifioimalla sopimuksen valtiot ovat sitoutuneet maailman kulttuuri- ja luonnonperintökohteiden suojelemiseen ja säilyttämiseen tuleville sukupolville, mahdollisten uusien kohteiden tunnistamiseen, ja kansallisen perintönsä suojelemiseen.

Sopimuksen toimeenpanosta vastaa maailmanperintökomitea. Komitea päättää maailmanperintörahaston varojen käytöstä sekä avustuksista jäsenvaltioille, mikäli niiden kansalliset voimavarat eivät riitä perintökohteidensa suojelemiseen. Maailmanperintökomitea myös ylläpitää maailmanperintökohdeluetteloa, seuraa kohteiden tilaa, ja päättää luetteloon vuosittain valittavista uusista kohteista. Jäsenvaltiot raportoivat komitealle sekä maailmanperintösopimuksen soveltamisesta että perintökohteidensa tilasta.

Maailmanperintöluettelossa on tällä hetkellä yhteensä 1007 kohdetta, joista 779 on kulttuurikohteita, 197 luontokohteita ja 31 sekakohdetta. Ne sijaitsevat 161 maailmanperintösopimuksen allekirjoittaneen valtion alueella.

Maailmanperintöluettelossa on tällä hetkellä 46 kohdetta, joiden on luokiteltu olevan vaarassa. Tämä tarkoittaa, että ne erityispiirteet, joiden perusteella kohde otettiin mukaan maailmanperintökohdeluetteloon, ovat uhattuina. Suurimpia uhkia maailmanperintökohteille ovat aseelliset konfliktit ja sodat, maanjäristykset ja muut luonnonkatastrofit, saasteet, salametsästys sekä rajoittamaton urbanisaatio ja turismi.

Aineettoman kulttuuriperinnön suojelusopimus

Aineettoman kulttuuriperinnön suojelemista koskeva yleissopimus hyväksyttiin vuonna 2003 Unescon yleiskokouksessa. Suomi hyväksyi yleissopimuksen vuonna 2013. Tällä hetkellä sopimuksen piiriin kuuluu jo 161 valtiota.

Aineettoman kulttuuriperinnön vaalimisen ja siihen liittyvän yleissopimuksen tavoitteena on tukea aineettoman kulttuuriperinnön ilmenemismuotojen säilymistä elinvoimaisina, edistää elävän perinnön suojelua sekä taata eri yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden perinteiden kunnioittaminen.

Aineeton kulttuuriperintö on elävää perintöä, joka on läsnä ihmisten arjessa. Se voi olla esimerkiksi suullista perinnettä, esittävää taidetta, sosiaalisen elämän käytäntöjä, rituaaleja ja juhlamenoja tai luontoa ja maailmankaikkeutta koskevia tietoja, taitoja ja käytäntöjä.

Aineettomaan kulttuuriperintöön sisältyy ilmiöitä, jotka elävinä ja muuntuvina säilyvät sukupolvilta toiselle. Kulttuuriperinnön ymmärtäminen edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua ja vahvistaa ihmisten kunnioitusta erilaisia elämäntapoja kohtaan. Erityisen tärkeää aineettoman kulttuuriperinnön ymmärtäminen on erilaisten yhteisöjen kanssakäymisen kannalta.

Unesco ylläpitää sopimukseen liittyen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloa, jolla on yli 300 kohdetta eri puolilta maailmaa.  Luetteloiden avulla halutaan tuoda näkyvyyttä elävälle perinnölle eri puolilla maailmaa ja jakaa hyviä käytäntöjä maiden kesken.

 

Vaarassa olevat maailmanperintökohteet. Lähde: World Heritage Center 9/2014

Kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelusopimus

Unescon yleissopimuksella kulttuuri-ilmaisujen moninaisuuden suojelemisesta ja edistämisestä on vuodelta 2005. 

Tämän ns. diversiteettisopimuksen tarkoituksena on edistää ja suojella kulttuuri-ilmaisujen monimuotoisuutta ja luoda edellytyksiä sille, että kulttuurit voivat ilmaista itseään vapaasti ja vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, jolloin saavutetaan laajempaa ja tasapainoisempaa kulttuurivaihtoa sekä lisätään tietoisuutta kulttuuri-ilmaisujen arvosta paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. 

Sopimus kulttuuri-ilmausten moninaisuuden suojelusta on ensimmäinen monenkeskistä kulttuuripolitiikkaa koskeva kansainvälinen sopimus. Se muodostaa pohjan kulttuuripoliittiselle yhteistyölle ja vahvistaa valtioiden mahdollisuudet kulttuuripoliittisiin toimiin, joilla edistetään kulttuurituotteiden ja -palveluiden tuotantoa ja levitystä.

Sopimus tähtää lisäksi kehitysmaiden tukemiseen niiden pyrkiessä vahvistamaan taiteilijoiden ja luovien toimialojen asemaa, kansainvälisen yhteistyön edistämiseen kestävän kehityksen ja köyhyyden vähentämisen hengessä, tiedonvälitykseen ja -jakamiseen, kansalaisyhteiskunnan kannustamiseen mukaan sopimuksen toteuttamiseen sekä uhanalaisten kulttuuri-ilmausten tukemiseen.

Belizen rantariuttojen suojelualue

Belize on pieni Väli-Amerikan valtio, jonka rannikolla sijaitsee maailman toiseksi suurin ja pohjoisen pallonpuoliskon suurin valliriutta. Riutta ulottuu pohjoisessa Meksikon rajaan ja etelässä lähelle Guatemalan rajaa. Belizen valliriutta on ollut UNESCOn vaarassa olevien maailmanperintökohteiden luettelossa vuodesta 2010.

Belizen rannikkoalue on merkittävä ekosysteemi, joka koostuu pohjoisen pallonpuoliskon suurimmasta valliriutasta, ulkomerellä sijaitsevista kehäriutoista eli atolleista, sadoista pienistä hiekkasaarista, mangrovemetsistä, rannikon laguuneista sekä estuaareista eli jokisuulahdista, joissa joen makea vesi sekoittuu suolaiseen meriveteen.

Yhdessä nämä alueen seitsemän eri osaa muodostavat klassisen esimerkin riutasta, kuvaavat riutan kehityksen evoluutiohistoriaa ja ovat merkittävä elinympäristö monille uhanalaisille eläinlajeille. Kokonsa, erilaisten riuttatyyppiensä ja turmeltumattomissa oloissa kukoistavien koralliensa ansiosta Belizen koralliriutan ekosysteemi on läntisellä pallonpuoliskolla hyvin erityinen.

Belizen rantariuttojen suojelualueella oleva sininen aukko. Lähde: belize.com

Alueen luonto on hyvin monimuotoinen, ja sieltä on löydetty 178 eri maakasvilajia ja 247 merikasvilajia. Alueen vesistöissä elää yli 500 erilaista kalalajia, yli 100 korallilajia, 350 nilviäislajia ja suuri joukko erilaisia sienieläimiä, matoja ja äyriäisiä. Alue tarjoaa turvapaikan monille uhanalaisille eläinlajeille kuten Länsi-Intian manaatille, liemi-, karetti- ja valekarettikilpikonnalle, Amerikan krokotiilille ja monille lintulajeille. Alueen vesistössä elävä Länsi-Intian manaattipopulaatio on todennäköisesti mailman suurin.

Maya-intiaanit asuttivat Belizeä 1500-luvulta eaa. alkaen aina eurooppalaisten siirtolaisten saapumiseen asti. Rannikkoalueen ja pienten saarten Maya-alueilta löydetyt simpukankuoritunkiot todistavat, että riuttoja käytettiin kalastamiseen jo 2500 vuotta sitten. Vuodesta 300 eKr. vuoteen 900 jKr. Mayat todennäköisesti kalastivat rannikon vesissä laajalti, ja käyttivät pieniä saaria kauppa-, rituaali- ja hautapaikkoina.

Rannikon ja merialueiden ekosysteemejä tuhoaa laaja maa-alueiden käyttöönotto ja muokkaaminen asutusta ja turismia sekä niihin liittyvää infrastruktuurin rakentamista varten. Maa-alueita on otettu myös metsätalouden ja puutuotannon käyttöön. Alueen vesistöön on päässyt leviämään joitakin vierasperäisiä merieliöitä ja lajeja, jotka uhkaavat koralliriutan ekosysteemejä, kuten esimerkiksi hyvin nopeasti lisääntyvä siipisimppu-kala, jolla ei ole koralliriutalla lainkaan luonnollisia vihollisia. Lisäksi alueella on tutkittu mahdollisuutta öljyn ja kaasun tuotantoon, minkä seurauksena Belizen valtio on tehty joitakin toimilupakauppoja öljy-yhtiöiden kanssa.

 

Lue lisää: