Alkuperäiskansat

Alkuperäiskansaksi kutsutaan väestöä, joka polveutuu tiettyä maantieteellistä aluetta alkuperäisesti asuttaneesta kansasta tai asukkaista. Nämä kansat ovat asuneet alueella jo ennen nykyisten valtionrajojen muodostumista. Maa-alueiden valtausten ja uudisasuttamisen jälkeen he ovat säilyttäneet perinteisen elämänmuotonsa sekä sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutionsa. Alkuperäiskansojen oikeudellinen asema uusissa valtiossa on vaihdellut kautta aikojen.

Maailmassa on tänä päivänä noin 370 miljoonaa alkuperäiskansoihin kuuluvaa ihmistä, mikä on noin 5 prosenttia koko maailman väestöstä. He elävät noin 90 eri valtion alueella.

Usein alkuperäiskansat muodostavat kansallisen vähemmistön kotimaassaan. Jotkut väestöryhmät tosin kiistävät valtiolliset rajat ja niiden oikeutuksen, eivätkä siksi hyväksy, että heidät määritellään vähemmistöksi.

Alkuperäiskansojen tavat, perinteet sekä sosiaaliset ja yhteiskunnalliset rakenteet eroavat usein valtion muun väestön sosio-kulttuurisesta järjestelmästä. Myös heidän asemansa valtion sisäisessä rakenteessa vaihtelee.

YK:n julistamaa alkuperäiskansojen päivää vietetään 9.8.

YK:ssa avattiin 22.9.2014 kaikkien aikojen ensimmäinen alkuperäiskansojen maailmankonferenssi. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti konferenssissa länsimaiden puheenvuoron. Lue lisää!

YK:n julistus alkuperäiskansojen oikeuksista

YK:n yleiskokous hyväksyi vuonna 2007 julistuksen alkuperäiskansojen oikeuksista. Julistuksen tarkoituksena on suojella ja edistää alkuperäiskansojen oikeuksia ja turvata heidän itsemääräämisoikeutensa. Julistus korostaa alkuperäiskansojen oikeutta määrätä vapaasti poliittisesta asemastaan ja turvaa heille mahdollisuuden kehittää taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä olojaan. Julistus korostaa erityisesti alkuperäiskansojen oikeutta kulttuurinsa, perinteidensä ja historiansa arvostukseen.

Julistus ei ole oikeudellisesti sitova sopimus eikä sillä luoda alkuperäiskansoihin kuuluville ihmisille uusia oikeuksia. Se kuitenkin kokoaa yhteen jo muissa kansainvälisissä asiakirjoissa olevia oikeuksia ja periaatteita, ja on siksi merkittävä. Suomi osallistui julistuksen laatimiseen ja hyväksyi sen vuonna 2007.

YK:n alkuperäiskansojenjulistusta valmisteltiin 22 vuotta. YK:n ihmisoikeustoimikunnan (nyk. ihmisoikeusneuvosto) alkuperäiskansatyöryhmä aloitti luonnoksen laatimisen vuonna 1985 ja sai luonnoksen valmiiksi vuonna 1993. Varsinaiset neuvottelut julistuksen sisällöstä käytiin vuosina 1995–2006. Vaikeimmiksi kysymyksiksi muodostuivat alkuperäiskansojen kollektiiviset oikeudet, itsemääräämisoikeus sekä maaoikeudet ja oikeudet luonnonvaroihin.

ILO 169 - sopimus alkuperäiskansojen oikeuksista

Kansainvälinen työjärjestö ILO (International Labour Organization) on YK:n erityisjärjestö, jonka sopimus nro 169 vuodelta 1989 on ainoa kansainvälinen oikeudellisesti sitova sopimus, jossa säädetään erityisesti alkuperäiskansojen oikeuksia koskevista vähimmäisvaatimuksista. Sopimuksen tarkoituksena ei ole antaa alkuperäiskansoille uusia tai erityisiä oikeuksia vaan myöntää alkuperäiskansojen tarpeet sekä yksilöinä että kansana sekä taata heille samat oikeudet, jotka muulla väestöllä jo on.

Sopimus 169 astui kansainvälisesti voimaan 5.9.1991. Suomi ei ole ratifioinut sopimusta. Erityiseksi haasteeksi ovat suomessa muodostuneet saamelaisalueiden maaoikeus- ja luonnonvarakysymykset. Pohjoismaista sopimuksen ovat ratifioineet Norja vuonna 1990 ja Tanska vuonna 1996.

Alkuperäiskansojenfoorumi

YK:n alkuperäiskansojen pysyvä foorumi (Permanent Forum on Indigenous Issues, UNPFII) on vuonna 2000 perustettu YK:n talous- ja sosiaalineuvosto ECOSOC:n alainen neuvoa-antava toimielin. Sen tehtävänä on nostaa keskusteluun alkuperäiskansoja koskevia kysymyksiä erityisesti taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen, kulttuurin, ympäristökysymysten, koulutuksen, terveyden ja ihmisoikeuksien alueelta.

Foorumi kokoontuu vuosittain, ja siihen kuuluu 16 itsenäistä asiantuntijajäsentä. Jäsenyyskausi kestää kolme vuotta,. Hallitukset nimittävät kahdeksan jäsentä, ja alkuperäiskansojen organisaatiot kahdeksan jäsentä, jotka tulee valita seitsemältä eri alueelta. Jäsenvaltiot, YK:n toimielimet, hallitustenväliset järjestöt ja kansalaisjärjestöt sekä erityisesti alkuperäiskansojen organisaatiot voivat osallistua istuntoon tarkkailijoina.

Saamelaiset

Saamelaiset ovat Suomen ja Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaiset täyttävät kaikki ILO 169 -sopimukseen kirjatut alkuperäiskansan tunnusmerkit. He elävät yhä samoilla alueilla kuin aikana jolloin Norjan, Ruotsin ja Suomen nykyiset valtionrajat määritettiin. He ovat säilyttäneet useita omia sosiaalisia, taloudellisia, kulttuurisia ja poliittisia instituutioitaan, ja he pitävät itse itseään alkuperäiskansana. Saamelaisten oikeudellisesta asemasta alkuperäiskansana säädetään tarkemmin Suomen perustuslaissa.

Suomen lainsäädännössä saamelaisuuden määrittely on edellyttänyt itsemäärittelyn ohella myös muun muassa sitä, että henkilön toinen vanhempi tai isovanhempi on oppinut äidinkielenään saamen kielen ja on ollut merkittynä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Saamelaisuuden uudesta määrittelystä on keskusteltu, mutta määritelmää ei muutettu eduskunnassa keväällä 2015. Muutoksen hyväksyi saamelaiskäräjät mutta se ei ole saanut yksimielistä vastaanottoa kaikkien saamelaisten keskuudessa, eikä määritelmää ole muutettu Suomen laissa.

Saamelaiset elävät Norjan, Ruotsin, Suomen ja Venäjän pohjoisimmilla alueilla. Yhteensä heitä arvioidaan olevan noin 80 000. Suomessa saamelaisia on noin 10 000. Heistä noin 40% asuu saamelaisten kotiseutualueella Enontekiön, Inarin ja Utsjoen sekä Sodankylän pohjoisosissa. Saamelaisten kotiseutualueeseen kuuluu lisäksi koltta-alue Inarissa, jonne muutti toisen maailmansodan jälkeen kolttasaamelaisia. Ainoastaan Utsjoella saamelaiset ovat enemmistönä, muualla määrä on noin kolmasosa väestöstä.

Norjassa saamelaisia on arviolta 50 000 - 60 000, Ruotsissa 15 000 - 20 000 ja Venäjällä noin 2 000. Saamelaisilla on ollut yhteinen saamen lippu vuodesta 1986.

Saamelaisten kansallispäivää vietetään helmikuun 6. päivä.

Saamen lippu

 

Nenetsit

Nenetsit asuttavat Barentsinmeren rannikkovyöhykettä Pohjois-Euroopasta Siperiaan ulottuvalla alueella. Pääväestö elää Euroopan puolella Nenetsian autonomisessa tasavallassa, mutta nenetsejä asuu myös Arkangelin alueella, Komin tasavallassa sekä Kuolan niemimaalla.

Venäjällä nenetsejä on noin 41 000. Nenetsit jakautuvat kahteen ryhmään, pohjoisessa asuviin tundranenetseihin ja metsänenetseihin. Tundralla hallitseva elinkeino on poronhoito. Paimennusalue ulottuu metsävyöhykkeeltä meren rantaan vaihdellen vuodenaikojen mukaan. Muita merkittäviä elinkeinoja ovat metsästys ja jokivarsien metsänenetseillä kalastus. Osa nenetseistä liikkuu edelleen tundralla porojen mukana. Nenetsejä kutsutaankin pohjoisen ainoaksi paimentolaiskansaksi. Monet nenetseistä asuvat nykyisin rinnan venäläisten kanssa ja ovat menettäneet kosketuksensa alkuperäiseen elinkeinoonsa.

Samojedikieliin kuuluva nenetsin kieli on katoamassa. Enää vain vähän yli puolet väestöstä osaa kieltä, äidinkielenään sitä puhuu ainoastaan vanhempi väestö.

Kuva: Thomas Nilsen / www.barentsinfo.org

Lisätietoa:

Katso Loliondon Maasaitten yhteisövideotyöpajoissa tuottamat videot kansalaisyhteiskunnan kapasiteertin rakentamisesta.

YK:n alkuperäiskansojen maailmankonferenssi

Kolttien kannat ILO-sopimuksen ratifiointiin

 

Lue lisää: