Kannanotto/lausunto

Suomen YK-liitto: Kun ihminen näkee nälkää, hän ei ehdi ajatella tekojensa ympäristövaikutuksia

Suomen uuden kehityspoliittisen ohjelman mukainen painotus luonnontaloudellisesti kestävää kehitystä tukeviin ohjelmiin ja hankkeisiin ei saa heikentää tavoitetta vähentää maailman köyhyyttä. On epäoikeudenmukaista sivuuttaa nälkä, lapsikuolemat ja HIV/AIDS-epidemia luonnontaloudellisesti kestävää kehitystä korostamalla. Ihminen, jonka voimavarat menevät jokapäiväisestä elämästä selviämiseen, ei ehdi ajatella tekojensa ympäristövaikutuksia.

Köyhyyden vähentäminen ja kansainvälisesti annettu sitoumus vuosituhattavoitteiden toteuttamiseksi tulee palauttaa Suomen kehitysyhteistyöpolitiikan ensisijaisiin tavoitteisiin. 1970-luvulla ensimmäistä kertaa annettu sitoumus kehitysyhteistyömäärärahojen 0,7 prosentin bktl-osuudesta on yhä toteuttamatta.

Jo annetusta sitoumuksesta kiinni pitämisessä on kyse paljon muustakin kuin maailman köyhyyden vähentämisestä. Kyse on luottamuksen rakentamisesta. On älyllisesti epärehellistä vaatia kehitysmaita sitoutumaan nyt meille tärkeään kysymykseen, ilmastonmuutokseen ja sen vaikutusten suitsimiseen, kun emme itse noudata aiemmin köyhyyden vähentämiseksi antamiamme sitoumuksia.

Pohjan kestävälle kehitykselle ja laajan turvallisuuskäsitteen toteuttamiselle luovat demokratia- ja oikeusvaltiokehitys sekä ihmisoikeuksien ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Konfliktien ennaltaehkäisyyn tulee panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Kriisejä ei tule vain hallita - niitä tulee estää syntymästä vahvistamalla ympäristön, kehityksen, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien välistä yhteyttä.

Suomen YK-liiton kevätkokous 29.4.2008

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Jutta Urpilainen, 050 511 3059
Toiminnanjohtaja Helena Laukko, 040 556 0488