Suomen ulkoasiainhallinto on saanut päivitetyn YK-strategian, joka julkaistiin 28.5. Suomen YK-liiton ja ulkoasiainministeriön järjestämässä, YK:n yleiskokousta koskevassa kansalaisjärjestöjen kuulemistilaisuudessa.
Uuden strategian hyvänä lähtökohtana on laaja turvallisuus, joka tarkoittaa mm. YK-politiikan ohjaamista siten, että kehityksen, turvallisuuden ja ihmisoikeuksien välistä yhteyttä vahvistetaan.
Ulkoministeri Stubbin mukaan (Vieraskynä 29.5.) Suomen kampanja turvallisuusneuvoston vaihtuvan jäsenen paikasta vuosiksi 2013 - 2014 edellyttää YK-politiikkamme jäntevöittämistä. Stubb toteaa myös, että yhteistyön rakenteet eivät saa olla tärkeämpiä kuin hoidettavat asiat. Olli Kivisen mukaan (Kolumni 3.6.) turvallisuusneuvoston uudistaminen on toivotonta ja luutunut YK on syrjäytymässä maailman muutosten vauhdista. Kivinen kysyykin, onko YK korjattavissa, vai pitääkö sen sijalle luoda paremmilla säännöillä toimiva järjestö.
YK on juuri niin vahva kuin sen jäsenvaltioiden tahto antaa myöden, kuten Stubb toteaa. Olemme samaa mieltä. YK on ainutlaatuinen yhteistyöjärjestö, jonka toimintamahdollisuudet ovat laajat - jos vain jäsenvaltioiden tai alueellisten ryhmittymien intressit eivät liikaa heikennä järjestön toimintakykyä. Liikaa resursseja ei kannata laittaa esimerkiksi EU:n pysyvän edustuksen saamiseksi turvallisuusneuvostoon, koska aloitteen toteutumisen mahdollisuus on häviävän pieni.
YK ei ole maailman palolaitos, vaikka siihen kohdistetut odotukset usein näin antavatkin ymmärtää. YK on ennen kaikkea järjestö, jonka puitteissa jäsenvaltiot luovat yhteisiä kansainvälisiä normeja. YK on myös järjestö, jonka kautta luodut normit voidaan jalkauttaa osaksi käytännön toimia. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii niin sanottu suojeluvastuun käsite tai vaikkapa ensimmäinen 2000-luvulla solmittu ihmisoikeussopimus, toukokuussa voimaan astunut yleissopimus vammaisten oikeuksista.
Toki on ennenaikaista arvioida, kuinka onnistuneesti suojeluvastuuta tullaan tai on ylipäätään mahdollista toteuttaa alueilla, joissa valtiot eivät pysty tai halua suojella omia kansalaisiaan kärsimykseltä. Mutta jo käsitteen vakiinnuttamisella osaksi keskustelua on arvoa sinänsä.
Vuonna 2006 toimintansa aloittanut YK:n uusi toimielin, Rauhanrakennuskomissio, pyrkii osaltaan vaikuttamaan inhimillisen turvallisuuden ylläpitämiseen maailmassa. Tämän lisäksi YK:ssa voitaisiin kehittää myös muita, turvallisuusneuvoston käsittelyä kevyempiä ja luovia toimintamalleja, joiden avulla uusia aloitteita, kuten suojeluvastuun periaatetta, voitaisiin käytännössä toteuttaa. Voisivatko esimerkiksi yleiskokouksen presidentin koolle kutsumat, korkean tason valtiojohtajien tapaamiset edesauttaa aloitteen toimeenpanemista kiistanalaisissa maissa? Tämänkaltainen toimintamenettely vahvistaisi yleiskokousta, mikä on jäsenvaltioiden yhteinen ja julkilausuttu tavoite.
Kun YK:hon kohdistetut odotukset ovat saavuttamattoman korkealla ja kansalliset intressit yhteisiä tärkeämpiä, on tavallaan ymmärrettävää, että YK:sta uutisoitavaksi päätyvät lähinnä pettymykset. Positiivinen kehitys ja monet saavutukset eivät ylitä uutiskynnystä, oli kyse rakenteellisista uudistuksista tai menestyksestä vuosituhattavoitteiden saavuttamisen suhteen. Esimerkiksi kehityssektorilla etenevä YK:n kenttäoperaatioiden toimintatapojen uudistaminen ja tehostaminen yltää harvoin otsikoihin.
Suomen tuoreessa YK-strategiassa mainitaan sitoumus kasvattaa kehitysyhteistyömäärärahoja 0,7 prosenttiin BKT:sta, jota perustellaan osittain myös Suomen vaikuttamismahdollisuuksien parantumisella, erityisesti liittyen turvallisuusneuvoston jäsenyyskampanjaan.
YK-liitto tukee Suomen pyrkimyksiä kasvattaa vaikutusmahdollisuuksiaan YK:ssa, totta kai, kunhan politiikan tavoitteet ovat selvillä ja niitä edistetään johdonmukaisesti. Mutta niin kauan kun yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi ei ole valmiutta joustaa kansallisista tai alueellisista intresseistä, on turha syyttää yhteistyöjärjestöä sellaisenaan toimimattomaksi.
Helena Laukko
Toiminnanjohtaja, Suomen YK-liitto