vaikuttamistyo.jpg

Ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää puhetta YK-liiton järjestämässä seminaarissa Helsingissä. Kuva: YK-liitto

Vaikuttamistyö

Suomen YK-liittoa perustettaessa sen päätehtäväksi määriteltiin tiedonjakaminen YK:sta sekä valistustoiminta, jolla annetaan valmiuksia ymmärtää Suomea ympäröivää maailmaa ja sen tapahtumia.

Liiton alkuaikoina puoluepoliittiset järjestöt oli rajattu jäsenyyden ulkopuolelle. 1960-loppuun tultaessa yhteiskunnallinen tilanne muuttui ja poliittisten järjestöjen jäsenyys tuli mahdolliseksi myös YK-liitossa. Vaikuttamistoiminta tuli mukaan liiton toimintaan entistä voimakkaammin.

Liiton toiminta nähtiin kaksisuuntaisena. Yhtäältä tehtävänä oli jakaa tietoa YK:sta ja sen toiminnasta, toisaalta tärkeäksi nähtiin vaikuttaminen sekä kotimaassa että kansainvälisellä kentällä YK:n ajamien periaatteiden edistämiseksi. Lisäksi tehtävänä oli antaa sekä suomalaisille järjestöille että yksityishenkilöille entistä laajemmat mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa YK:n toimintaan.

Nämä päämäärät ovat edelleen voimassa YK-liiton vaikuttamistyössä. Vaikuttamistyön muodot ovat moninaiset, ja rajanveto tiedotuksen, koulutuksen ja vaikuttamisen välillä ei aina ole selkeää.

Kaiken vaikuttamistyömme tavoitteena on tukea YK:n toimintaa ja periaatteita sekä vahvistaa kansalaisyhteiskunnan osallistumismahdollisuuksia niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.


Päivitetty viimeksi: 28.4.2017