Suomen YK-liiton näkökulmasta kansalaisyhteiskunnan osallistumismekanismien tulee toimia kolmella eri tasolla: kansallisesti, alueellisesti ja kansainvälisesti.
Kansallisesti tulee sopia kaikkia eri YK:n toimintasektoreita koskevista yhtenäisistä ja läpinäkyvistä osallistumismekanismeista, mukaan lukien kansainvälisten kokousten valmisteluun liittyvä toiminta kotimaassa.
Erityisesti etelän kansalaisyhteiskunnan osallistumismahdollisuuksia tulee lisätä sekä parantamalla tiedonsaantia että tukemalla heitä varsinaisissa matkajärjestelyissä. Erityinen rahasto, UN Civil Society Fund, voitaisiin perustaa tukemaan paitsi kansalaistoimijoiden omaa järjestäytymistä myös tuen kanavoimiseksi etelän kansalaisyhteiskunnalle. Nyt käynnissä olevissa Yhden YK:n pilottihankkeissa tulee kehittää maatason mekanismeja paikallisten kansalaistoimijoiden kuulemiseksi ja yhteistyön tiivistämiseksi.
YK:ssa kansalaisyhteiskunnan akkreditointimekanismeja tulee kehittää ja yksinkertaistaa. YK:n sihteeristöön tulee uudelleen nimittää vähintään alipääsihteeritasoinen henkilö vastaamaan kansalaisyhteiskuntasuhteista. Sihteeristössä Non-governmental Liaison Servicen (NGLS) toimintaresursseja tulee vahvistaa koordinaation parantamiseksi ja tiedonvälityksen tehostamiseksi.
Mitä tulee toimintaan näiden tavoitteiden saavuttamiseksi, toiminnan tasot ovat pitkälti samat kuin YK-politiikan osalta. Eri toiminnan foorumeita on listattu YK-politiikkaa koskevan osion alle.
| Helmikuu 2012 |
|---|