Kestävän kehityksen toimikunnan 16. istunto käynnissä

YK:n kestävän kehityksen toimikunnan kuudestoista istunto (CSD-16) alkoi maanantaina 5.5. New Yorkissa. Kaksiviikkoisen kokouksen asialistalla ovat maatalous, maaseudun kehitys, maankäyttö ja resurssit, kuivuus, aavikoituminen ja Afrikka.

CSD:n jaettiin vuonna 2003 hyväksytyllä suunnitelmalla kahden vuoden jaksoihin, joista jokainen keskittyy määrättyihin teemoihin. Edellisellä kaudella 2006 - 2007 käsiteltiin ilmastonmuutosta, energiaa, teollisuuden kehitystä ja ilmansaasteita.

Nyt käynnistyneellä kaudella (2008 - 2009) keskitytään maatalouteen, maaseudun kehitykseen, maankäyttöön, kuivuuteen, aavikoitumiseen ja Afrikkaan. Kestävä maatalous ja maaseudun kehitys ovat nousseet yhä merkityksellisemmiksi aihealueiksi väestönkasvun kiihtyessä erityisesti kehitysmaissa.

Toimikunnan tavoitteena on käsitellä teemoja ottaen huomioon kestävän kehityksen taloudellinen, sosiaalinen ja ympäristöllinen ulottuvuus. Tämän kauden teemoihin liittyvät laajemmasta viitekehyksestä tarkasteltuna myös köyhyyden poistaminen, kulutustottumusten muuttaminen kestävämpään suuntaan, kehityksen pohjana olevien luonnonvarojen suojeleminen, kestävä kehitys globalisoituneessa maailmassa, terveys, pienet saarivaltiot, Afrikan kestävä kehitys, koulutus ja sukupuolten välinen tasa-arvo.

Maatalous-, ympäristö- ja talouspolitiikkaa on pystyttävä muokkaamaan niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla kestävän kehityksen takaamiseksi. Myös luonnonvarojen kestävän käytön takaaminen on muuttunut yhä haasteellisemmaksi kasvavien markkinoiden ja vaatimusten myötä.

Toimikunnan kokousta on pohjustettu useilla alueellisilla tapaamisilla, joiden tavoitteena on tukea toimikunnan työtä ja hahmottaa alueellisia toimenpiteitä ja haasteita liittyen käynnissä oleviin teemoihin. Viimeinen alueellisista tapaamisista järjestettiin tammikuussa Genevessä, jonne kokoontuivat Euroopan ja Pohjois-Amerikan edustajat.

Agenda 21 -toimintaohjelmassa kehotettiin maita luomaan kansalliset strategiat kestävälle kehitykselle. Tämän vuoden istunnon tausta-aineistoihin on koottu muistio mm. siitä, kuinka ilmastonmuutosta on käsitelty eri maiden strategioissa.

YK:n kestävän kehityksen toimikuntaa perustettiin vuonna 1992 seuraamaan Agenda 21:n ja Rion julistuksen toimeenpanoa. Samalla toimikunnan tehtävänä on tarjota poliittista tukea YK:n Johannesburgin toimintasuunnitelman toteuttamiselle aina paikallisesta tasosta kansainväliselle tasolle asti. CSD:lla on 53 jäsenmaata, joista noin kolmannes vaihtuu vuosittain. Jäsenyyskausi on kolmivuotinen. Suomi on ollut toimikunnan jäsenenä vuosina 1995 - 1997 sekä 2005 - 2007.

YK:n kestävän kehityksen toimikunta

Kansalliset kestävän kehityksen strategiat maittain

Arvio ilmastonmuutoksen käsittelystä kansallisissa kestävän kehityksen strategioissa