Tiesitkö, että maatalous tuotti 42 prosenttia Nigerian bruttokansantuotteesta vuonna 2008 - yli puolet enemmän maan saamista noin 20 prosentin öljytuloista?
Vuonna 2001 käynnistetyn, Nigerian ruokaturvan parantamiseen tähtäävän ohjelman avulla Nigerian pienviljelijät ovat pääseet entistä paremmin käsiksi kastelujärjestelmiin sekä luotto- ja markkinointipalveluihin. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n uudessa raportissa Pathways to Success on tarkasteltu perusteellisesti 16 nälkäisten määrän vähentämisessä onnistuneen maan tilannetta. Kirjassa tarkastellaan politiikkalinjauksia ja uudenlaisia toimenpiteitä, jotka ovat parantaneet ruokaturvaa vuonna 2008 alkaneen globaalin laman jälkimainingeissa.
FAO:n ruokaturva-asiantuntijan Barbara Huddlestonin mukaan juuri ennen Roomassa 16.-18.11. järjestettyä YK:n ruokahuippukokousta julkaistun raportin tarkoituksena oli lisätä kiinnostusta sijoittaa pienviljelijöihin - auttaa jäsenmaita ja lahjoittajia sitoutumaan ihmisten tukemiseen.
Ennen huippukokousta julkaistiin myös toinen ruokaturvaa käsittelevä raportti. Yhdysvaltalaisen tutkimuslaitoksen IFPRI:n (International Food Policy Research Institute) julkaisemassa MillionsFed -kirjassa tarkastellaan erilaisia ruokaturvaan liittyviä menestystarinoita vuosien takaa. Monet tarinoista ovat olleet yhteisö- tai järjestövetoisia.
Vuonna 1990 sokeuden estämiseksi sekä aliravitsemuksen vähentämiseksi työskentelevän Helen Keller Internationalin ja paikallisten järjestöjen aloite Bangladeshissä rohkaisi yli 1000 kotitaloutta viljelemään runsaasti A-vitamiinia sisältäviä kasviksia, jotta puutostiloja voitaisiin ehkäistä. A-vitamiinin puutos aiheuttaa hämäräsokeutta. Vuoden 2001 aikaan yli 30 000 lasta sokeutui Bangladeshissä joka vuosi.
Ohjelmaa pyörittivät loppujen lopuksi 70 paikallista järjestöä yhteistyössä hallituksen kanssa. Ohjelmalla on tavoitettu yli 870 000 kotitaloutta vuoteen 2003 mennessä, ja lähes viiden miljoonan ihmisen ruokaturva on parantunut - tämä tarkoittaa noin 4 prosenttia maan väestöstä.
"Nämä ovat esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat valinneet astua ulos omalta mukavuusalueeltaan ja halunneet kantaa riskit innovatiivisista yrityksistä tilanteen parantamiseksi ilman, että ulkopuoliset toimijat ovat aloitteellisia", toteaaRajul Pandya-Lorch, eräs Millions Fed -raportin kirjoittajista.
"Tarvitaan kokonaisvaltaista lähestymistä, mikä kattaa investoinnit parempaan siemenviljaan ja terveeseen maaperään, tukee tehokkaita maatilan hallinnoinnin käytäntöjä sekä laajentaa pienviljelijöiden pääsyä markkinoille", toteaa Bill ja Melinda Gatesin säätiön apulaisjohtaja Prabhu Pingali.
Tieteeseen ja teknologiaan tehtyjen investointien lisäksi myös poliittiset päätökset ovat tärkeitä. Esimerkiksi maatalousmarkkinoiden vapauttaminen, maaoikeuksien myöntäminen viljelijöille ja sijoittaminen maaseudun infrastruktuuriin tukevat kokonaisuuden kehittymistä. FAO:n raportin mukaan 84 prosenttia Vietnamin riisipelloista on nykyisin kastelujärjestelmien piirissä, eivätkä maanviljelijät enää ole riippuvaisia sateista. Vain viidessä vuodessa, 1993 - 1998, köyhyydessä elävien ihmisten määrä väheni Vietnamissa 21 prosentilla.
IFPRI:n ja FAO:n raporteissa esitellään useita hyödyllisiä ajatuksia yhteisöjen ja hallitusten inspiroimiseksi. Ja toivoa on - vähintään 31 maata FAO:n tarkkailemista 79 maasta ovat raportoineet selkeää laskua aliravittujen ihmisten määrässä verrattuna 1990-luvun alkuvuosiin.
Alkuperäinen uutinen englanniksi:
We can have food security, say two new reports
| Helmikuu 2012 |
|---|