Kansainvälistä YK:n päivää vietetään jälleen ensi maanantaina 24.10. Päivän kunniaksi YK-liitto järjestää Helsingin asema-aukiolla yleisötapahtuman klo 15 alkaen, jossa esiintyy mm. viittomakielistä räppiä esittävä Signmark. Oman tervehdyksensä tapahtumassa esittävät myös ulkoministeri Erkki Tuomioja ja YK-liiton puheenjohtaja Antti Kaikkonen sekä YK:n väestörahaston ja Kuurojen maailmanliiton edustajat.
Kansainvälistä YK:n päivää vietetään vuosittain 24.10. Mietitkö,
kuinka voisit huomioida päivän omien oppilaidesi kanssa? Tässä muutamia
hyviä vinkkejä YK-päivän viettoon yläkouluissa ja lukioissa.
YK-liiton Facebook-sivuja seuraamalla saat ensimmäisten joukossa helposti tiedon mielenkiintoisista seminaareista, yleisötapahtumista, tempauksista ja uutisista. Ole osa YK-liiton FB-yhteisöä ja pysyt kartalla ajankohtaisista YK-asioista!
Suomen YK-liitto, Greenpeace, Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen
Luonto-Liitto ja Osuuskunta Lumimuutos vaativat maa- ja
metsätalousministeriöltä ripeää toimintaa Nellimin porojen
pakkoteurastusten lopettamiseksi.
Vuosi sitten toimintansa aloittaneen UN Womenin pääjohtaja, alipääsihteeri Michelle Bachelet sanoi Suomen-vierailullaan olevansa optimistinen naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien kohentumisen suhteen. "Tämä on naisten ja tyttöjen vuosisata", Bachelet uskoo.
Tasavallan presidentti Tarja Halonen on pitänyt puheenvuoronsa YK:n 66. yleiskokouksessa. Presidentti Halosen puhe käsitteli kestävää kehitystä, laajaa turvallisuutta ja YK:n roolia konfliktien ehkäisyssä.
Maailman väkiluvun uskotaan ylittävän seitsemän miljardin asukkaan rajan lokakuun viimeisenä päivänä. Rajapyykin ylittymisen kynnyksellä YK on käynnistänyt tiedotuskampanjan, jonka avulla muistutetaan väestönkasvun aiheuttamista haasteista ja mahdollisuuksista. Kampanjalla pyritään myös aktivoimaan maiden hallituksia, yrityksiä ja mediaa käsittelemään asiaa.