Uutinen

Valta vaihtui YK:ssa – Pääsihteeri António Guterres astui virkaan

António Guterres pitämässä puhetta pääsihteeriksi valituksi tultuaan. UN Photo / Manuel Elias

Vuoden vaihtuessa kääntyi myös YK:ssa uusi lehti pääsihteerin vaihtuessa korealaisesta Ban Ki-moonista portugalilaiseen António Guteresiin. Ban Ki-moon toimi YK:n pääsihteerinä kaksi kautta vuosina 2007-2016. António Guterres aloitti 1.1.2017 viisivuotiskautensa, ja hänet voidaan valita toiselle jatkokaudelle.

Pääsihteerin valintaa seurattiin pitkin vuotta aktiivisesti ja valintaprosessia olikin tällä kertaa avattu aiempaa enemmän, sillä ehdokkaat olivat julkista tietoa. Guterresin valinta saattoi silti tulla osalle suuresta yleisöstä yllätyksenä, koska mediassa puhuttiin usein Itä-eurooppalaisen ja naisehdokkaan valitsemisen puolesta. Guterres valittiin kuitenkin turvallisuusneuvoston yksimielisellä päätöksellä lokakuussa kuuden niin sanotun koeäänestyksen jälkeen. Yleiskokous hyväksyi Guterresin nimityksen.

Guterres on aiemmin toiminut muun muassa Portugalin pääministerinä. YK-järjestelmään hän on tutustunut erityisesti työskennellessään YK pakolaisjärjestö UNHCR:n pääsihteerinä kymmenen vuoden ajan. Guterresia onkin kiitelty tekemästään kenttätyöstä pakolaisten parissa ja näiden kokemusten uskotaan auttavan häntä myös uudessa pääsihteerin roolissa. Myös hänen diplomatiantajuaan kehutaan, vaikka osa näkee tämän myös esteenä uudistuksille.

Uusi pääsihteeri - vanhat haasteet

Guterres aloittaa pääsihteerikautensa aikana, jota leimaavat niin yhä jatkuva Syyrian sota kuin hyvin alkanut kestävän kehityksen tavoitteiden ja Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpaneminen. Seuraavat viisi vuotta tarvitsevatkin YK:n pääsihteeriltä vahvaa osallisuutta ja johtajuutta, jotta toimeenpano edistyy kunnianhimoisesti väistämättömistä vastoinkäymisistä huolimatta.

Pääsihteerikautensa aikana Guterres on myös luvannut puuttua niin YK:n henkilökunnan tekemiin seksuaalirikoksiin, hallinnon jäykkyyteen ja sen aiheuttamiin ongelmiin humanitaarisen avun paikalle viemiseen sekä YK:n henkilöstön sukupuolijakaumaan.

Ensimmäisenä julkisena viestinään pääsihteerinä Guterres julkaisi uuden vuoden videon, jossa hän vetoaa konfliktien keskellä elävien puolesta ja pyytää kaikkia tekemään yhteisen uuden vuoden lupauksen: laittamaan rauhan etusijalle. Rauhaan sitoutuminen olikin Guterresin ensimmäinen oma sitoumus ja viesti kansalaisille ja hallituksille ympäri maailman. "Rauha riippuu meistä", Guterres vetoaa.

Katso alta Pääsihteeri Guterresin uuden vuoden viesti.

 

Lue lisää pääsihteeristä hänen omilta verkkosivuiltaan täältä (englanniksi)