Uutinen

Mali ja tuareg-kapinalliset sopineet tulitauosta tiistaina

Tuareg-kapinallisia Saharan laitamilla. Kuva: IRIN/Phuong Tran

Malin hallitus ja tuareg-kapinalliset ovat solmineet tiistaina tulitaukosopimuksen, joka lakkauttaa taistelut Pohjois-Malissa ja mahdollistaa maanlaajuisten presidentinvaalien järjestämisen ensi kuussa. Jo viime viikolla viimeistellyksi kuvitellut neuvottelut venyivät virkaatekevän presidentin Dioncounda Traoren vastustukseen sopimuksen yksityiskohdista mutta neuvottelijoiden täyspäiväisen työn jälkeen sopimus saatiin lopulta valmiiksi tiistaina. Sopimuksen allekirjoittivat lopulta alueellisen hallinnon ministeri Sinko Coulibaly Malin hallituksen ominaisuudessa ja kaksi tuareg-osapuolta, MNLA ja High Council of Azawad.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on tuoreen lausunnon mukaan ottanut vastaan uutisen tulitauosta osoituksena osapuolten sitoutumisesta kansalliseen sovitustyöhön ja kykeneväisyydestä dialogiin erimielisyyksistä huolimatta. Hän kehottaa sopimuksen toimeenpanoon välittömästi ja kertoo YK:n olevan valmis tukemaan prosessia Malin rauhanturvaoperaatio MINUSMA:n kautta yhteistyössä Afrikan unionin ja Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS:n kanssa.

Myös neuvotteluissa YK:ia edustanut erityisedustaja ja MINUSMA:n johtaja Bert Koenders on pyytänyt kaikkia malilaisia työskentelemään ”yhdessä rauhan saavuttamiseksi” ja toimeenpanemaan sopimus ”koordinoidusti ja rauhantahtoisesti.” MINUSMA tulee ottamaan johdon Malissa 1. heinäkuuta lähtien ja sen vahvuudessa on 11 200 sotilasta ja 1 440 poliisia.

Malin hallituksen pääneuvottajan mukaan sopimus takaa sen, että Pohjois-Malin aseelliset ryhmät luopuvat aseistaan ja Malin armeija ja hallintokoneisto voivat palata tuareg-kapinallisten tukikohtanaan pitämään Kidalin kaupunkiin ennen presidentinvaaleja. YK ja Euroopan komissio sopivat aiemmin toukokuussa Malille myönnettävästä 3,25 miljardin euron apupaketista, jolla tuetaan maan toipumista viimevuotisesta vallankaappauksesta ja demokratian vahvistamista. Heinäkuisten vaalien järjestäminen on yksi tärkeä tukipaketin ehto.


Lisätietoa:

Mali: UN officials welcome accord between Government and Tuareg rebels (UN News)

Mali signs deal with Tuareg separatist rebels (Reuters)

Malin hallitus ja tuareg-kapinalliset sopimassa erimielisyyksistä Pohjois-Malissa (Suomen YK-liitto)

Uutiskuva: IRIN news service