Uutinen

Lysistrata-palkinto Helena Rannalle

Helena Ranta YK:n ystävät -verkoston perustamistilaisuudessa 24.10.2017

Professori Helena Ranta ottaa vastaan joulukuun 12. päivänä Tunisiassa ensimmäisen kerran  jaettavan kansainvälisen rauhanvälityksen Lysistrata-palkinnon. Palkinnot jaetaan Tunisian tiedeakatemian arvokkaassa ”Beit al-Hikma” -palatsissa Karthagossa.

Palkinto on konfliktien rauhanomaiseksi ratkaisemiseksi toimivien laitosten aloitteesta perustettu, ja sen tavoitteena on konfliktien ratkaisua ja rauhanvälitystä niin Välimeren maissa kuin muuallakin maailmassa edistävien henkilöiden ja tahojen työn palkitseminen.

Palkinnon perustajajäseniksi on kutsuttu seniorihenkilöitä kolmesta Välimeren pohjoisrannan ja kolmesta etelärannan instituutiosta. Mukana on myös TAPRI, Rauhan- ja konfliktintutkimuskeskus Tampereen yliopistosta.

Palkintoja jaetaan kolme, joista yhden saajista tulee edustaa Välimeren etelärantaa, toisen pohjoisrantaa ja kolmannen muuta maailmaa.

Helena Ranta valikoitui ”muun maailman” edustajaksi, koska  Balkanin sotarikosten selvittämistyön lisäksi  hänen asiantuntemustaan on käytetty menestyksekkäästi hyväksi mm. Aasian ja Afrikan kansanmurhien selvittämisessä.

Muut tämän vuoden palkinnon saajat ovat algerialainen sheikki Khaled Bentounes, joka on AISA Internationale Alawiya -järjestön puheenjohtaja ja italialainen Andrea Riccard, Comunità di Sant’Egidio’n perustaja ja entinen ministeri.

Viettäessämme itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlavuotta on erityisen hienoa, että suomalainen kansainvälinen vaikuttaja, professori Helena Ranta on valittu ensimmäisen Lysistrata -palkinnon saajaksi.

 

Helena Ranta kuuluu YK-liiton YK:n ystävät -verkoston johtotiimiin.