Uutinen

Kansainvälistä nuorisopäivää vietetään 12. elokuuta

Kansainvälinen nuorisopäivä on 12. elokuuta. Kuva: UN/DESA

Kansainvälistä nuorisopäivää (International Youth Day) vietetään tänään 12. elokuuta. Vuoden 2013 nuorisopäivän teemaksi on valittu nuorten siirtolaisuus ja sen yhteys kehitykseen. Nuorisopäivän tavoitteena on lisätä tietoisuutta nuorten muuttoliikkeeseen liittyvistä mahdollisuuksista ja riskeistä, jakaa ajankohtaista tutkimustietoa aiheesta, sekä rohkaista nuoria keskustelemaan kokemuksistaan.

Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (International Organization of Migration, IOM) mukaan maailman vuosittainen muuttoliike kattaa jopa 214 miljoonaa ihmistä, joista nuoret 15-24-vuotiaat muodostavat yli10 prosenttia. Syyt nuorten siirtolaisuuteen ovat moninaiset; jotkut lähtevät työn, koulutuksen tai perheen perässä ja osa pakenee taloudellisesti haastavia olosuhteita, sotaa tai kohtaamaansa vainoa.

Kauttakulkumatkalla ja lopullisessa määränpäässään nuoret saattavat joutua kohtaamaan monenlaisia haasteita, kuten rasismia, muukalaisvihaa ja syrjintää. Köyhyys, huonot työ- ja elinolosuhteet ovat tyypillisiä esimerkkejä nuorten maahanmuuttajien kokemuksista. Ajoittain maahanmuuttajia ja siirtolaisia on poliitikkojen ja kantaväestön taholta syytetty kohdemaiden sisäisistä ongelmista.

"On tärkeää painottaa nuorten siirtolaisten myönteistä vaikutusta heidän lähto-, kauttakulku- ja kohde yhteiskuntiinsa, sekä taloudellisesti että rikastuttamalla niiden sosiaalista ja kulttuurista kirjoa. Useimmat heistä työskentelevät ahkerasti ansaitakseen elantonsa ja parantaakseen tilannettaan", YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon totesi nuorisopäivän viestissään.

12. elokuuta julkaistaan myös YK:n vuoden 2013 Maailman nuorisoraportti (World Youth Report, WYR). Raportti tarjoaa monipuolisia näkökulmia niiden nuorten kokemuksista, joiden elämään siirtolaisuus on vaikuttanut.

Lisätietoa:

Ahead of Youth Day, UN chief hears concerns from young people across the world (UN News)

Lue pääsihteerin viesti tästä.