Uutinen

Yleiskokouksen siirtolaisistunto alkaa 14.9.2006

Yli 120 maata osallistuu YK:n yleiskokouksen ensimmäiseen siirtolaisuutta ja kehitystä käsittelevään istuntoon. Tapaamisessa käsitellään keinoja siirtolaisuuden hyötyjen maksimoimiseksi ja haasteiden lieventämiseksi.

"Olemme vasta alkamassa ymmärtää miten siirtolaisuus voisi paremmin tukea kehitystä", sanoo YK:n pääsihteeri Kofi Annan tilaisuutta edeltävässä raportissaan. "Meillä kaikilla on yksi palapelin pala hallussamme, mutta kenelläkään ei ole käsitystä kokonaiskuvasta. On aika alkaa koota sitä."

Tapaamisessa keskustellaan myös siirtolaisten kotimaihinsa toimittamista rahalähetyksistä, ihmiskaupasta ja ihmisten salakuljetuksesta sekä kahdenvälisistä ja alueellisista kumppanuuksista.

Pääsihteeri Annanin raportin mukaan 191 miljoonaa ihmistä maailmassa asuu jossakin muussa kuin synnyinmaassaan. Siirtolaiset eivät suuntaa vain kehitysmaista teollisuusmaihin; näitä on kokonaisluvusta kolmasosa. Kolmasosa on kehitysmaasta toiseen muuttaneita, ja kolmasosa teollisuusmaista lähteneitä.

Viimeisimpien arvioiden mukaan vuonna 2005 siirtolaiset lähettivät kehitysmaihin yhteensä 173 miljardia dollaria. Teollisuusmaissa siirtolaiset usein täydentävät työvoimavajetta aloilla joita paikalliset vieroksuvat. Maahanmuuttajat myös tasapainottavat väestön ikääntymistä sekä lisäävät kysyntää ja taloudellista kasvua länsimaissa.