Uutinen

YK:n vuosikirjat nyt saatavilla sähköisenä ja ilmaiseksi

YK:n vuosikirja on kattavin, vuosittain julkaistava teos koskien järjestön toimintaa. Vuosikirjat on nyt koottu ensimmäistä kertaa elektronisessa muodossa 9.10.2008 avatulle sivustolle. Uusi sivusto avaa vuosikirjat käyttäjille ilmaiseksi.

Jokainen vuosikirja tarjoaa muun muassa analyysejä ja äänestystuloksia kaikista keskeisistä yleiskokouksen, turvallisuusneuvoston ja talous- ja sosiaalineuvoston päätöslauselmista ja päätöksistä.

Tarjolla on tällä hetkellä 59 vuosikertaa: kokoelmaan on dokumentoitu YK:n työ ja saavutukset vuosilta 1946 - 2005. 

Sivustolla on käytössä hakutoiminto, joka mahdollistaa useita erilaisia hakuja esim. asiasanoilla, lauseilla, tietyillä vuosilla tai tiettyjä vuosia kestäneellä aikajaksolla.

Vuosikirjojen rakenne, esimerkiksi otsikoinnit, ovat historian saatossa hieman vaihdelleet. Vuodesta 1996 lähtien vuosikirjan rakenne ja otsikointi on kuitenkin noudattanut pääsääntöisesti samaa kaavaa.

  1. Kansainvälinen rauha ja turvallisuus, jonka alla mm. rauhanturvaoperaatiot, alueet (Afrikka, Amerikat, Aasia ja Tyynenmeren alue, Eurooppa ja Välimeren alue, Lähi-itä), aseidenriisunta.
  2. Ihmisoikeudet, jonka alla mm. ihmisoikeuksien edistäminen, suojeleminen sekä ihmisoikeusloukkaukset.
  3. Taloudelliset ja sosiaaliset kysymykset, jonka alla mm. kehityspolitiikka ja kansainvälinen talousyhteistyö, kehitysyhteistyö, humanitaarinen toiminta, ympäristöasiat, väestökysymykset, energia ja luonnonvarat, sosiaalipolitiikka, naisten asema, lapset, pakolaiset, ruoka ja terveys sekä tilastot. 
  4. Oikeudelliset kysymykset, jonka alla mm. kansainvälinen tuomioistuin, sotarikostuomioistuimet. 
  5. Institutionaaliset, hallinnolliset jabudjettiin liittyvät kysymykset, jonka alla mm. YK-reformi, rahoitus ja ohjelmatoiminta sekä henkilökunta. 
  6. Hallitustenväliset organisaatiot, jotka yhteydessä YK:hon, jonka alla mm. YK:n erityisjärjestöt, WTO ja IAEA.
Uuden verkkosivuston odotetaan toimivan paitsi tutkimuksen työkaluna myös auttavan käyttäjiä ymmärtämään paremmin globaaleja, käyttäjiä koskettavia asioita ja ilmiöitä.

Vuosikirjasivusto