Uutinen

YK:n pääsihteeri hakee ratkaisua Israelin ja Palestiinan tilanteeseen

Ponnistelut Israelin ja palestiinalaisalue Gazan välisen tulitauon aikaansaamiseksi kovenevat. YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon on varovaisen optimistinen, sillä viikon kestäneen taistelun lopettaminen olisi kummankin osapuolen eduksi. Neuvotteluiden isäntänä toimivan Egyptin Kairossa pyritään saamaan aikaan ratkaisu, jota sekä Israel että Hamas voisivat kutsua voitoksi. 

Israelin asevoimat ovat valmiudessa kaupungin ulkopuolella, mutta Israelin valtaapitävät eivät näe viisaaksi lähettää tankkeja ja maajoukkoja tiiviisti asutettuun Gazaan kahta kuukautta ennen vaaleja. Israel on antanut ymmärtää suosivansa diplomaattista ratkaisua kansainvälisen yhteisön tukemana. Hamasilla puolestaan ei ole sotilaallista kapasiteettia vastata Israelin iskuihin.

YK:n turvallisuusneuvosto on muokannut alustavaa lausuntoa Gazan tilanteesta. Lausunnon on tarkoitus vedota molempiin osapuoliin sotatoimien lopettamiseksi ja Gazan humanitaaristen tarpeiden täyttämiseksi.

YK:n pääsihteeri tapasi Jerusalemissa Israelin presidentti Benjamin Netanjahun, ja jatkaa siitä Ramallahiin tapaamaan Palestiinan presidentti Mahmud Abbasia. Tapaamisen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa Netanjahun kanssa Ban kehoitti Israelia maltillisuuteen Gazan operaatiossaan, ja sanoi siviiliuhrien olevan mahdottomia hyväksyä missään tapauksessa.

Lue lisää aiheesta YK:n uutispalvelusta