Uutinen

YK varoittaa: Pakistanin tulvat voivat laajeta


YK varoittaa, että Pakistania piiskaavat monsuunisateet saattavat pahentaa maan tulvatilannetta entisestään.

YK:n humanitaarisen avun koordinaattori Martin Mogwanja sanoo, että Pakistanin tulvat ovat osoittautuneet vähintään yhtä tuhoisiksi kuin maata vuonna 2005 ravistellut voimakas maanjäristys. Tulvat ovat tähän mennessä ajaneet ainakin puolitoista miljoonaa pakistanilaista kodeistaan. Surmansa on saanut ainakin 1400 ihmistä, ja uhriluvun pelätään yhä nousevan.

Monsuunikausi saattaa kestää vielä jopa neljä viikkoa. Pakistanin humanitaarisen avun koordinaattori Mogwanja pelkääkin, että tulvat leviävät maan pohjoisosista etelään, kohti Intian valtamerta. Pakistanin keskiosassa sijaitseva Sindhin maakunta on jo saanut osansa tulvien aiheuttamista tuhoista.

YK:n erityisjärjestöt kiirehtivät toimittamaan apua katastrofialueille. Maailman ruokaohjelma (World Food Programme, WFP) on toimittanut tulvista kärsineille alueille 500 tonnia ruokaa. YK:n lastenrahasto (UN Children's Fund, UNICEF) on puolestaan jakanut puhdasta juomavettä 700 000 ihmiselle. YK:n pakolaisasian valtuutetun toimisto (The UN High Commissioner for Refugees, UNHCR) on puolestaan hankkinut 11 000 telttaa ja Maailman terveysjärjestö (World Health Organization, WHO) jakanut kolerapaketteja terveyskeskuksille.

"Kyseessä on kuitenkin vain murto-osa siitä avuntarpeesta, jonka tämänlaajuinen katastrofi on nostattanut", Mogwanja painottaa.

Arvioiden mukaan 30-40 prosenttia akuuttia apua tarvitsevista on tavoitettu tulvien pahasti riepottelemassa Khyber Pakhtunkwan maakunnassa. Silti monet odottavat edelleen apua.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon julisti aiemmin tällä viikolla, että kymmenen miljoonaa dollaria (noin 7,8 miljoonaa euroa) kanavoidaan Pakistanin auttamiseen YK:n keskitetyn hätäapurahaston (Central Emergency Response Fund, CERF) kautta. Lisäksi YK on perustanut erillisen hätäapurahaston Pakistanille, jonne on saatu tähän mennessä kerättyä noin kymmenen miljoonaa dollaria. YK:n erityisjärjestöt ovat lisäksi keränneet noin 16 miljoonan euron potin Pakistanin avustamiseen.

Humanitaarisen avun koordinaattorin Martin Mogwanjan mukaan vetoomus lisärahoituksen saamiseksi tehdään pian. Hän arvioi, että hätäapua ja pitkän tähtäimen tukea varten tarvitaan vielä 150-200 miljoonaa dollaria, jopa enemmän. Jollain alueilla tulvat ovat hävittäneet koko sadon sekä pirstoneet tiet ja sillat.