Uutinen

YK-reformi etenee Vietnamissa

Vietnam on valittu yhdeksi YK-reformin kokeilumaaksi. Tavoitteena on päästä yhteen toimintasuunnitelmaan ja budjettiin, yhdistää hallinnollisia palveluja ja koota YK-järjestöt yhteisiin tiloihin.

Delivering as One -raportissa esitettiin, että vuoteen 2007 mennessä kokeilumaita valitaan viisi, vuoteen 2009 mennessä 20 ja vuoteen 2010 mennessä 40.

Useimmat merkittävät YK-järjestöt ovat edustettuina Vietnamissa. YK on ollut maassa jo Vietnamin sodan lopusta lähtien ja sillä on paljon arvovaltaa. Kehityspoliittisessa keskustelussa ja kehitysyhteistyön toimeenpanossa YK-järjestöt ovat kuitenkin viimeisen kymmenen vuoden aikana jääneet Maailmanpankin, Aasian kehityspankin ja Japanin varjoon. YK-järjestöjen ydinrahoitus ei riitä operatiiviseen toimintaan ja järjestöt ovat muuttuneet hanketoteuttajiksi, jotka tuottavat aloitteita kahdenvälisille avunantajille. Tämä on lisännyt järjestöjen välistä kilpailua ja lyhytjänteistä toimintaa.

Viimeisimmässä Vietnamin apuryhmän kokouksessa YK-järjestöt lupasivat yhteensä 70 miljoonan dollarin arvosta apua, millä ne ylsivät juuri ja juuri kymmenen suurimman avunantajan ryhmään. Esimerkiksi kansainvälisten kansalaisjärjestöjen apulupaus oli yli kaksinkertainen. YK-järjestöjen hankkeet ovat piskuisia ja lyhytaikaisia ja niiden vaikutus hyvin vaihteleva. Viime vuosina onkin tullut selväksi, että YK-järjestöjen profiilin on muututtava ja niiden pitää siirtyä keskinäisestä kilpailusta yhteistoimintaan.

YK-reformi käynnistyi Vietnamissa 2005. Mukana ovat YK:nkehitysohjelma UNDP, väestörahasto Unfpa, lastenavun rahasto Unicef, Naisten rahasto Unifem, UNAIDS ja vapaaehtoisohjelma UNV. Avunantajista erityisesti Iso-Britannia, Norja ja Hollanti ovat olleet aktiivisia uuden hallinnollisen mekanismin luomisessa. YK:n mukaan Vietnam on ainoa pilottimaista, joka täyttää kolme tärkeää kriteeriä: hallituksen johtoasema ja sitoutuneisuus, avuantajien tuki - niin poliittinen kuin taloudellinen - ja maatiimin tehokkuus.
Yksi suunnitelma, koordinaattori, hallinto, budjetti, talo

Uudistusta eteenpäin vievä yhteinen suunnitelma on valmistumassa ja se on tarkoitus hyväksyä 2007 ensimmäisen neljänneksen aikana. Keskeistä siinä ovat yhteishankkeet aloilla, jotka ovat poikkileikkaavia ja joilla on päällekkäisyyttä. Tällaisia ovat esimerkiksi aids, vastaaminen luonnonkatastrofeihin ja ympäristökysymykset. Ensimmäiset yhteishankkeet ovat käynnistymässä.

Suomi on tukenut UNDP:n, WHO:n ja FAO:n yhteistä lintuinfluensaan torjuntahanketta toiseksi suurimpana rahoittajana.

YK:n maakoordinaattori antaa kasvot YK:n toiminnalle Vietnamissa. Hän käyttää YK:n ääntä ja antaa tärkeimmät poliittiset ja ohjelmalliset lausunnot.

Yhteinen varojen siirtomekanismi on valmisteilla ja selvitykset joidenkin hallinnollisten palveluiden yhdistämisestä on käynnistetty. Haasteet ovat mittavia, sillä järjestöjen toimintakulttuurit erovat toisistaan ja maatoimistot ovat riippuvaisia päämajoista.

Keskustelut yhteisestä YK-talosta ovat myös alkaneet ja Vietnamin hallituksen esityksiä odotellaan. Useilla järjestöillä on käytössään vanhoja ja viehättäviä taloja, jotka ovat sisältä kuitenkin surkeassa jamassa ja joista puuttuvat nykyaikaiset varusteet.

Pekka Seppälä

Kirjoittaja työskentelee erityisasiantuntijana Suomen Hanoin-suurlähetystössä
Ulkoasiainministeriön uutiset, 20.2.2007

Lue lisää aiheesta:

YK:n reformi: raportti suosittaa tiiviimpää yhteistyötä YK:n järjestöjen kesken maittain

High-level panel on system-wide coherence