Uutinen

YK-päivän kilpailu 2011 innosti oppilaita pohtimaan vuosituhattavoitteita eri näkökulmista

YK-päivän kilpailu 2011 on ratkennut. Kilpailuun tuli määräaikaan mennessä liki 200 työtä. Kolmen palkitun työn lisäksi annettiin viisi kunniamainintaa. YK-liitto onnittelee palkittuja ja kiittää lämpimästi kaikkia osanottajia vaivannäöstä! 

Palkitut työt:

1.Teea Vilkki 14 v., Kristiinanseudun koulu: "Tytöt ensin" (3. tavoite); 150euron lahjakortti Akateemiseen kirjakauppaan

Opettaja: Katja Paju

[img_assist|nid=2812|title=Tytöt ensin|desc=|link=none|align=left|width=315|height=220]

 

 

 

 

 

 

 

 

Perustelut:

Saimme todella monia taitavasti toteutettuja kuvataiteellisia teoksia naisten oikeuksista. Suurin osa saamistamme töistä kuvasi teemaa epäoikeudenmukaisuuden, väkivallan ja surun kautta: sukupuolittuneet ihmisoikeusongelmat, kuten naisiin kohdistuva väkivalta ja syrjiminen sekä niistä aiheutuva toivottomuuden tunne olivat yleisiä lähestymistapoja. Myös länsimaisten naisten ja muista kulttuureista lähtöisin olevien naisten erilaiset lähtökohdat olivat aiheena useissa töissä.

Palkittu työ on kuvana huolellisesti toteutettu, mutta erottui joukosta erityisesti poikkeavan näkökulmansa ansiosta: teoksen voi nähdä kuvaavan naisten oikeuksia myönteisellä tavalla monella eri tasolla. Kuvassa nuoret namibialaistytöt ovat tasavertaisina poikien kanssa jonottamassa koulubussiin, vieläpä jonon kärjessä. Tunnelma työssä on rauhallinen ja valoisa. Teos muistuttaa samalla myös naisten koulutuksen tärkeydestä naisten oikeuksien toteutumisen kannalta (linkki toisen ja kolmannen vuosituhattavoitteen välillä).

2. Arttu Virtanen 13 v., Isojoen koulukolmio: "Vetoomus äitiysterveyden puolesta" (5. tavoite); 100 euron lahjakortti Akateemiseen kirjakauppaan

Opettaja: Jaana Saari-Kankaanpää

"Kehitysmaiden äitiyskuolleisuus on vakava asia, sitä ei paranneta hetkessä tai pikkusummalla. Asiaan voidaan kyllä vaikuttaa, mutta se vaatii paljon rahaa ja halua antaa myös köyhille samanlainen terve ja peloton raskaus ja synnytys. Rahaa voitaisiin käyttää sairaaloihin ja henkilökunnan pätevyyteen, neuvoloihin, ehkäisyyn ja vaikka erilaisiin lääkkeisiin, joilla äidin ja lapsen terveys olisi turvattu. Ei muuta kuin yritystä ja halua parantaa maailmaa."

Perustelut:

Saimme suuren määrän hienoja kirjoituksia äitien ja äitiysterveyden parantamisen tärkeydestä. Palkittu kirjoitus on lyhyt, mutta ytimekäs, kuten vetoomuksen kuuluukin. Siinä tuodaan hyvin esille ongelman vaikeus ja vakavuus, mutta myös se, että asiaan voidaan vaikuttaa, jos meillä vain on aidosti halua tilanteen muuttamiseen ja samojen oikeuksien turvaamiseen kaikille. Yleensä on niin, että kun on riittävästi tahtoa, löytyy myös keinot - ja rahaa. Lisärahoituksen tarve ei edes ole valtavan suuri verrattuna esimerkiksi siihen, kuinka paljon maailman maat tällä hetkellä käyttävät sotilasmenoihin vuosittain. Kirjoittaja on selvästi perehtynyt kehitysmaiden suuren äitiyskuolleisuuden eri syihin, koska mainitsee monia tärkeitä tapoja äitiysterveyden edistämiseen. Lisäksi kirjoituksesta käy viitteellisesti ilmi äitiysterveyden ja lapsen hyvinvoinnin yhteys (linkki neljännen ja viidennen vuosituhattavoitteen välillä).

3. Eero Väänänen 12v., Helsingin eurooppalainen koulu: "Uusi yritys" (1. tavoite); 50euron lahjakortti Akateemiseen kirjakauppaan

Opettaja: Katri Nuolioja

"Niinpä, täytyyhän muillekin jäädä. Yritän uudelleen: mulle, sulle, mulle, sulle. Joo, tämähän on kivaa jakaa muiden kanssa. Sulle, mulle, sulle, mulle, sulle..."

Perustelut:

Oppilaat olivat keksineet paljon erinomaisia lausahduksia, joilla täydentää puhekupla. Myös sarkasmia oli osattu käyttää hyödyksi monessa ehdotuksessa. Palkitussa työssä kiteytyy hyvin ajatus siitä, että on aika tarkastella uudelleen resurssien jakautumista maailmassa, sillä nykyinen tilanne on epäoikeudenmukainen. Vielä ei kuitenkaan ole myöhäistä yrittää uudelleen ja ehkä jopa huomata, että muiden kanssa jakaminen ei loppujen lopuksi ole itseltä pois, vaan myönteinen asia!

 

Kunniamaininnat (20e lahjakortti), nimet aakkosjärjestyksessä:

- Janne Hietalahti, Lauttakylän lukio (3. tavoite)
- Saara Metsämäki 17v., Lauttakylän lukio (3. tavoite)
- Verona Muurinen 16 v., Isojoen koulukolmio (5. tavoite)
- Helmi-Riitta Pikkarainen 14v., Kestilän peruskoulu (3. tavoite)
- Iisa-Maria Tienhaara 12 v., Isojoen koulukolmio (1. tavoite)