Uutinen

YK: Nuorten työttömyys ennätyslukemissa

8.9.2010

Talouskriisi on aiheuttanut ennennäkemättömän työttömyysasteen nuorten keskuudessa, kertoo YK:n kansainvälinen työjärjestö ILO raportissaan. Selvitys julkaistiin YK:n aloittaman nuorten teemavuoden kunniaksi.

Raportin mukaan maailmassa elää noin 620 miljoonaa 15-24-vuotiasta yhteiskunnallisesti aktiivista nuorta, joista 81 miljoonaa oli työttöminä vuoden 2009 lopussa. Se on historian suurin mitattu työttömyyslukema - ja 7,8 miljoonaa enemmän kuin kaksi vuotta aiemmin. Työttömyysprosentti kasvoi vuoden 2007 lopulta 1,1 prosenttiyksiköllä 13 prosentin työttömyysasteeseen.

Raportti ennustaa nuorten työttömyyden kasvavan vuoden 2010 aikana, mutta laskevan hieman seuraavana vuonna. Raportissa huomautetaan, että nuorison työllisyys on aikuisten työllisyyttä herkempi talouskriisin kaltaisille ilmiöille.

Nuorten naisten työttömyysprosentti oli 0,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin miesten. Ero oli sama kuin kaksi vuotta aiemmin.

Raportti on huolissaan työttömyystilanteesta. "On olemassa riski, että nuori sukupolvi menetetään, kun työttömyydestä lannistuneet nuorukaiset pudottautuvat pois työmarkkinoilta. He saattavat menettää toivonsa siitä, että löytäisivät työn, joka elättäisi heidät", raportissa todetaan.

Raportissa huomautettiin myös, että 28 prosenttia työllistetyistä nuorista elää äärimmäisessä köyhyydessä (alle 1,25 dollarin päivätulot), sillä palkkaus on ala-arvoinen.

"Nuoret ovat taloudellisen kehityksen ohjaajia. Tämän potentiaalin sivuuttaminen olisi taloudellinen haaskaus ja yhteiskunnallisen vakauden heikennys. Talouskriisi antaa mahdollisuuden määritellä nuorisoon kohdistettuja strategioita uudelleen ja korjata ne vakavat haittapuolet, jotka nuoriso kohtaa astuessaan työmarkkinoille", ILO:n johtaja Juan Somavia sanoo raportissa.

YK avasi nuorten teemavuoden taannoin. Siksi nuorisotyöttömyyteen paneudutaan erityisesti.

"Tämän vuoden teemana on dialogi ja molemminpuolinen ymmärrys, jonka kautta kykenemme paremmin muodostamaan mahdollisia toimintaperiaatteita, jotka vastaavat paremmin nuorison tarpeisiin ja tavoitteisiin heidän etsiessään kelvollista työtä", Somavia sanoo.

Lisää:

Maailmanpankin ehdotuksia nuorten työllisyyden parantamiseksi (englanniksi)