Kannanotto/lausunto

YK-liiton Vikman: Merten muovijäteongelma ratkaistava

Kuvaa rannalle kulkeutuneesta muoviroskasta Sansibarilla. Kuva: YK-liitto

Suomen YK-liitto on huolissaan mertemme muovijätteestä, joka on maailmanlaajuinen ympäristöongelma.

”Maailman valtamerissä kelluu jo nyt useita massiivisia jätepyörteitä, joiden mittakaavaa voidaan verrata kokonaiseen mantereeseen.  Jätepyörteiden siivoaminen tai edes ennaltaehkäiseminen ei ole yhdenkään valtion tai toimijan vastuulla,” sanoo Suomen YK-liiton puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Vikman.

Merissä muovijäte hajoaa mikroskooppisen pieniksi hiukkasiksi, jotka ravintoketjun myötä päätyvät eläinten elimistöön ja myös ihmisten ruokalautasille. Ongelma koskee paitsi maailman valtameriä myös kotoista Itämertamme.

YK-liitto vaati tänään vuosikokouksensa yhteydessä julkistamassaan kannanotossa, että Suomen tulisi kartoittaa mahdollisuutensa toimia YK:ssa kansainvälisen merten muovisopimuksen alullepanijana. Yhdistyneet kansakunnat on maailman ainoana globaalina järjestönä ainut toimija, jolla on edellytykset tarttua merten muovijäteongelmaan globaalisti.

”Kansainvälisen merten muovijätesopimuksen luominen olisi tärkeää erityisesti siksi, ettei tähän massiiviseen ja pahenevaan ympäristöongelmaan ole tällä hetkellä olemassa minkäänlaista vastuumekanismia. Suomi voisi olla asiassa aloitteellien,” sanoo Vikman.

”Jokainen meistä voi vaikuttaa muovijätteen määrään omilla valinnoillaan esimerkiksi muovipussien kulutusta vähentämällä. Lisäksi merten muovijäteongelmaan on tartuttava myös kansainvälisellä tasolla. Jo tuotettu muovi on saatava huomattavasti nykyistä tehokkaammin uusiokäyttöön".

YK tekee jo nyt paljon työtä kestävän kehityksen saralla, mutta muovijäteongelman laajuuteen nähden järeämpiä työkaluja tarvitaan. Hyvänä esimerkkinä YK:n aloitteista kestävän kehityksen edistämiseksi on kestävän kulutuksen ja tuotannon 10-vuotisohjelma.