Uutinen

YK-liiton toiminnanjohtaja Helena Laukko Kestävän kehityksen toimikuntaan

Valtioneuvosto on asettanut Suomen kestävän kehityksen toimikunnan vuosiksi 2008-2012. Uuden toimikunnan tärkeimpänä työnä on vauhdittaa kansallisen kestävän kehityksen strategian toimeenpanoa.

Toimikunnan puheenjohtajana jatkaa työministeri Tarja Cronberg ja varapuheenjohtajana ympäristöministeri Paula Lehtomäki (Kimmo Tiilikainen). Kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtaja sekä muut ministeri- ja kansanedustajajäsenet nimitettiin uudelle toimikaudelle jo viime toukokuussa.

Toimikuntaan kuuluu 43 jäsentä. He edustavat laajasti yhteiskunnan eri toimijatahoja työmarkkina- ja ympäristöjärjestöistä kirkon ja yliopistomaailman edustajiin.

Toimikunnan tavoitteena on saada kestävän kehityksen strategiset tavoitteet entistä paremmin mukaan suomalaiseen politiikkaan ja hallintokäytäntöihin. Toimikunnan työ perustuu verkottumiseen, vuoropuheluun ja yhteistyöhön eri toimijoiden kanssa.

Kestävän kehityksen toimikunta on työskennellyt keskeytyksettä vuodesta 1993 saakka. Tänä aikana laajapohjainen ja arvovaltainen toimikunta on nostanut poliittiseen valmisteluun useita tärkeitä kestävän kehityksen teemoja, vaikuttanut hallitusohjelmien sisältöön sekä tukenut eri tahojen työtä kestävän kehityksen kysymyksissä.

Lähde: ympäristöministeriön tiedote 28.2.2008

YK:n kestävän kehityksen toimikunta