Uutinen

WFP laajentanut ruoka-apuaan Pakistanissa

18.8.2010

YK:n Maailman ruokaohjelman (WFP) johtamat ruoka-apuoperaatiot ovat levittäytyneet tulva-alueille ympäri Pakistanin. Huono sää, tuhoutunut infrastruktuuri sekä valtava avuntarve vaikeuttavat avustusoperaatioiden kulkua.

Viikonlopun kynnyksellä aloitettuja ruoka-avun jakeluja on laajennettu Punjabissa ja Sindhissa. Ruoka-aputoimitukset Balochistanissa alkoivat maanantaina. Kaikkiaan Khyber Pakhtunkhwan maakunnassa avustusoperaatiot ovat olleet käynnissä elokuun alusta alkaen.

Haasteet WFP:n avustusoperaatioille jatkuvat valtavina. Tuhoutuneet tiet ja sillat ovat eristäneet monia alueita jättäen helikopterit ainoiksi kulkuvälineiksi avun toimittamiselle. Monin paikoin avustusrekat joutuvat turvautumaan pitkiin kiertoteihin päästäkseen määränpäihinsä, mikä luo viivästyksiä kuljetuksiin sekä pidempiä vuorovälejä.

"Olemme viimeistelemässä jakelujärjestelmän aloitusta, jonka avulla tavoitamme mahdollisimman suuren määrän avuntarvitsijoita mahdollisimman nopeasti", WFP:n Pakistanin maajohtaja Wolfgang Herbinger sanoo. "Tämä on valtava haaste, erityisesti Sindhissa, jossa infrastruktuuri on eniten rajoittunut."

"Tilannearviot suurimmasta osasta Pakistania ovat valmistuneet, joten tiedämme, minkälainen on avuntarve. Kumppanijärjestömme ovat valmiina toimittamaan ruoka-apua, ja - ainakin toistaiseksi - ruokavarastomme riittävät", Herbinger kertoo.

WFP arvioi ruoka-avun tavoittaneen miljoona ihmistä kuukauden ruoka-apuannoksella tiistaihin mennessä. WFP:n lisäksi Punainen Puolikuu, hallitus, paikalliset viranomaiset, yritykset ja yksityiset tahot ponnistelevat yhdessä turvatakseen ruoka-avun tulvauhreille.

WFP on siirtämässä Pakistanin avustusoperaatioihinsa kolmea helikopteria jo nyt maassa olevien Pakistanin hallituksen antamien kymmenen helikopterin tueksi.

WFP:llä on tarpeeksi ruokavarastoja ruoka-apujakelun ensimmäiseen kierrokseen, mutta on huomattavan lisätuen tarpeessa, jotta ruoka-avun jatkuminen olisi turvattu myös syyskuussa. WFP on tähän mennessä saanut hieman yli 30 miljoonaa dollaria lahjoituksia 150 miljoonan dollarin operaatioon seuraaviksi kolmeksi kuukaudeksi.

"Ruoka-apu, rekat, helikopterit ja avustustyöntekijät kaikki maksavat. Me olemme tekemässä erittäin kiireellistä vetoomusta kansainväliselle yhteisölle avun kaksinkertaistamiseksi ja ruoka-apuoperaatioiden turvaamiseksi", Herbinger sanoo.

Maailman ruokaohjelma (WFP) on maailman suurin humanitaarinen järjestö. Vuonna 2010 WFP pyrkii jakamaan ruoka-apua yli 90 miljoonalle ihmiselle yli 70 maassa.

WFP:n toimintaa voi tukea järjestön kansainvälisillä sivuilla.