Uutinen

Vihreän talouden ongelmana rahoitusvaje

17.11.2011

Yhdeksi ensi kesäkuun Rio+20-kokouksen taikatermeiksi odotetaan vihreää taloutta. Vihreällä taloudella tarkoitetaan yleisesti ilmastonmuutoksen ehkäisyyn ja sen haittojen minimointiin tähtääviä teknologisia ja taloudellisia hankkeita.

YK:n kehitysjärjestö UNDP:n tämänvuotisen Inhimillisen kehityksen raportin esipuheessa järjestön johtaja Helen Clark huomauttaa, että ilmastonmuutokseen sopeutumiseen ja sen lieventämiseen kohdistetaan tällä hetkellä vain noin 11 prosenttia arvioidusta rahoitustarpeesta. Tarvittavan ilmasto- ja kehitysrahoituksen määrä ylittää raportin laskelmien mukaan moninkertaisesti nykyisen kehitysavun tason. Raportissa muistutetaan, ettei tarvittava rahoitus kuitenkaan ylittäisi esimerkiksi valtioiden nykyisiä sotilasmenoja.

UNDP huomauttaa, että tuloerojen ja eriarvoisuuden lisääntyminen on vahvasti kytköksissä ilmastonmuutoksen ratkaisuihin ja vaikutuksiin. Ilmastonmuutoksesta johtuva ympäristön tilan heikentyminen vahvistaa eriarvoisuutta, kun tuhoisat vaikutukset kohdistuvat kaikista raskaimmin maapallon köyhimpiin asukkaisiin. Inhimillisen kehityksen raportti toteaa eriarvoisuuden vähenemisen toteutuvan vain silloin, jos köyhät kehittyvät rikkaita nopeammin ja prosessista ei aiheudu ympäristötuhoja.

Ratkaisuna ongelmaan esitetään kansainvälistä verotusjärjestelmää, esimerkiksi rahoitusmarkkinaveron muodossa. UNDP:n uusimman analyysin mukaan jo 0,005 prosentin tasolla rahoitusmarkkinoiden verotus voisi tuottaa maailmanlaajuisesti noin 40 miljardia dollaria vuosittain. Rahoitusmarkkinaverosta on puhuttu jo useita vuosia, mutta sen globaalia toteuttamista on pidetty liian monimutkaisena. Viimeaikaisten kansainvälisten talouskriisien ja rahoitusmarkkinoita kohtaan nostetun kritiikin myötä idea on kuitenkin saanut lisääntyvää kannatusta, ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on hiljattain vahvistanut vastaavan veron olevan hallinnollisesti toteutettavissa.

UNDP:n johtaja Helen Clark huomauttaa raportissa, että maailmasta löytyy jo tarvittava teknologia ja rahalliset resurssit taisteluun ilmastonmuutosta vastaan. Resurssien ja teknologian kohdistaminen tämän ongelman ratkaisuun vaatii vain poliittista tahtoa.

UNDP: Human Development Report 2011: Sustainability and Equity: A Better Future for All