Uutinen

Uudeksi YK-nuorisodelegaatiksi on valittu 25-vuotias Ilmi Salminen

Vuoden 2017 YK-nuorisodelegaatiksi on valittu 25-vuotias espoolainen Ilmi Salminen. Hän aikoo keskittyä kautensa aikana erityisesti nuorten osallistamiseen ja nuorten oikeuksiin sekä rauhan ja turvallisuuden teemoihin.

Salminen on Suomen 19. YK-nuorisodelegaatti ja delegaatteja on valittu jo vuodesta 1997 lähes joka vuosi. Delegaatti edustaa suomalaisia nuoria YK:n yleiskokouksessa osana Suomen valtuuskuntaa ja tekee kotimaassa YK-asioihin liittyvää tiedotus- ja koulutustyötä. Valinnan YK-nuorisodelegaatista tekevät vuosittain Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ja Suomen YK-liitto.

- YK-nuorisodelegaatin tehtävä on tärkeä ja arvokas paikka. Ennen kaikkea tehtävä on kuitenkin yksi Suomen keskeisimmistä paikoista edistää nuorten vaikutusmahdollisuuksia niin paikallisesti, kansallisesti kuin erityisesti YK:ssa. Olen iloinen että minut valittiin, koska minulla on sammumaton palo toimia nuorten osallisuuden edistämiseksi YK:ssa. YK-nuorisodelegaatti ei kuitenkaan yksin edistä nuorten asemaa. Se tehdään yhdessä, ja siksi yhteistyö eri tahojen kanssa on ensi vuonna erityisen tärkeää, sanoo Salminen.

Salminen viimeistelee diplomi-insinöörin tutkintoaan Aalto-yliopistossa ja opiskelee oikeustiedettä Helsingin Yliopistossa, erityisenä mielenkiinnonkohteena kansainvälinen oikeus. Hän on toiminut pitkäjänteisesti nuorten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien sekä koulutuksen puolesta erityisesti kansallisessa ja kansainvälisessä partioliikkeessä sekä ylioppilaskuntatoiminnassa, mutta myös muissa järjestöissä.

Salmista ehdottivat tehtävään Suomen Partiolaiset, Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL), Pohjola-Nordenin nuorisoliitto, Luonto-Liitto, Nuorten Keskus, Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY sekä Suomen Leot.

Tänä vuonna YK-nuorisodelegaatin paikasta oli kiinnostunut lähes parikymmentä hyvin kokenutta hakijaa. Allianssi ja YK-liitto ovat positiivisesti yllättyneitä hakijoiden kovasta tasosta ja kiittävät kaikkia paikkaa hakeneita. YK-delegaatin kausi alkaa tammikuussa 2017 ja kestää huhtikuuhun 2018.

YK-nuorisodelegaatin valitsevat vuosittain Allianssi ja YK-liitto yhdessä. Vuoden 2016 nuorisodelegaatti on 25-vuotias Sonja Huttunen.

Lisätietoja:

Ilmi Salminen, puh. 050 3200 280 / sähköposti ilmi.salminen (a) aalto.fi