owbazeg5.jpg

Kuva: Anna Tervahartiala

UTAGoesUN: Israel ja Palestiina – YK:n työpöydällä vuodesta 1947

Palestiinan kysymys on ollut Yhdistyneiden kansakuntien työlistalla järjestön ensiaskeleista lähtien. Konfliktia koskevia päätöslauselmia on ennätysmäärä, mutta rauhaan vievää ratkaisua ei ole vielä näköpiirissä.

Israelin ja Palestiinan välisen konfliktin juuret asetetaan yleensä 1900-luvun alkuun, aikaan, jolloin Palestiina siirtyi Ottomaanien imperiumilta Britannian mandaatin alle. Vuonna 1917 Britannian ulkoministeri ilmoitti Balfourin julistuksessa Britannian kannattavan juutalaisen kansankodin perustamista Palestiinaan. Julistuksessa painotettiin, ettei kansankodin perustaminen saa vahingoittaa alkuperäisen väestön oikeuksia ja asemaa. Julistuksen jälkeen arabienemmistöisen alueen demografia alkoi hitaasti muuttua.

Maahanmuutto Palestiinan alueelle kiihtyi toisen maailmansodan aikana, mikä johti juutalaisvähemmistön ja arabienemmistön välien kiristymiseen. Vuonna 1947 YK:n turvallisuusneuvosto äänesti Palestiinan jakosuunnitelman puolesta. Suunnitelmassa alue jaettiin kahteen itsenäiseen valtioon juutalaisten ja arabien kesken. Niin arabeille kuin juutalaisille tärkeä Jerusalem jäi mallissa YK:n valvonnan alle.

Israelin edustajat hyväksyivät ja Palestiinan arabit hylkäsivät suunnitelman. Ensimmäinen Israelin ja arabien välinen sota syttyi Israelin itsenäisyysjulistuksen myötä vuonna 1948. Sota päättyi vuonna 1949 solmittuun aselepoon, jonka määrittämästä rajalinjasta on sittemmin muodostunut Israelin ja Palestiinan valtion välinen maaraja.

Vuonna 1967 Israel miehitti Jordanian vallan alla olleen Länsirannan, Egyptin vallan alla olleen Gazan kaistaleen ja Siinain niemimaan sekä Syyrian vallan alla olleen Golanin. Vaikka Siinai on palautettu Egyptille ja Gazan miehitys on muuttunut alueen saarroksi, Länsiranta on edelleen Israelin miehityksen alla.

Israelin ja Palestiinan välisen kysymyksen kulmakiveksi on muodostunut marraskuussa 1967 allekirjoitettu turvallisuusneuvoston päätöslauselma 242. Päätöslauselmassa vaaditaan Israelin vetäytymistä miehittämiltään alueilta ja konfliktin osapuolia tunnustamaan valtioiden vastavuoroiset oikeudet rauhaan ja olemassaoloon. Viisi vuotta myöhemmin hyväksytty päätöslauselma 338 vahvisti päätöslauselman 242 vaatien päätöslauselmien täytäntöönpanoa. Täytäntöönpanon rinnalla päätöslauselma 338 vaati osapuolia aloittamaan rauhanneuvottelut, joiden tavoitteeksi asetettiin oikeudenmukainen ja kestävä rauha Lähi-itään.

Vaikka YK:n turvallisuusneuvosto on hyväksynyt Israelin toimia kritisoivia resoluutioita ennätysmäärän, Palestiinan alueiksi suunnitellun Länsirannan miehitys ja Gazan kaistaleen saarto jatkuvat edelleen.

Israel, Palestiina ja YK

Israelista tuli YK:n jäsen vuonna 1949. Palestiina tunnustettiin YK:n tarkkailijavaltioksi vuonna 2012. Tarkkailijavaltiona palestiinalaishallinto sai mahdollisuuden olla edustettuna YK:n yleiskokouksissa, mutta ilman äänioikeutta.

YK:n 193:sta jäsenvaltioista 135 on tunnustanut Palestiinan valtion. Syksyllä 2014 Ruotsi liittyi Islannin rinnalle toiseksi Länsi-Euroopan maaksi, joka on tunnustanut Palestiinan valtion. Euroopan parlamentti äänesti Palestiinan valtion tunnustamisen tukemisen puolesta vuoden 2014 joulukuussa.

Palestiinan valtion tunnustamisen perusteeksi on toistuvasti annettu konfliktin ratkaisuksi esitetty, vuoden 1949 aselepolinjaan perustuva, kahden valtion malli. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon on alleviivannut mallin olevan ainoa kestävä ratkaisu valtioiden välisen rauhan saavuttamiseksi.

Vaikka kahden valtion ratkaisua pidetään rauhanneuvottelujen ensisijaisena tavoitteena, mallin toteutus on muuttunut vuosi vuodelta vaikeammaksi. YK:n Lähi-idän rauhanprosessin erikoiskoordinaattori Nickolay Mladenov totesi heinäkuussa 2015 pitämässään puheessa, että miehitetyille palestiinalaisalueille rakennetut ja alati laajenevat Israelin siirtokunnat ovat yksi keskeisin este rauhalle. Vuonna 2015 palestiinalaisalueilla asui noin 600 000 israelilaista.

Miehittäjävaltion asumusten rakentaminen ja siviiliväestön siirtäminen miehitetylle alueelle ovat vastoin humanitaarisen oikeuden kulmakivinä tunnettuja Geneven sopimuksia. Ensimmäiset Geneven sopimukset laadittiin vuonna 1949 kansainvälisen Punaisen Ristin aloitteesta. Sopimusten sisällön tarkoitus on muun muassa suojella siviilejä ja rajoittaa sodankäyntiä.

Turvallisuusneuvostolle maaliskuussa 2016 pitämässään puheessa Mladenov totesi, että pitkittynyt konflikti, toistuvasti kariutuneet rauhanneuvottelut, miehityksen jatkuminen ja palestiinalaisten elinalueen kaventuminen ovat johtaneet kahden valtion ratkaisun rapistumiseen. Mladenov alleviivasi, että kansainvälisen yhteisön on siirryttävä konfliktin osapuolten tuomitsemisesta rauhaa edistävien, konkreettisten tekojen vaatimiseen.

Palestiinalaisen politiikan tutkimuslaitoksen huhtikuussa 2016 julkaisemassa mielipidemittauksessa kahden valtion mallin ratkaisua kannatti 51 prosenttia palestiinalaisista. 61 prosenttia vastaajista totesi siirtokuntien tehneen kahden valtion mallista käyttökelvottoman.

Teksti ja kuva: Anna Tervahartiala

Kirjoittaja osallistui Suomen YK-liiton tuella toteutettuun opintomatkaan New Yorkin YK-järjestöihin huhtikuussa 2016. Kirjoitus on syntynyt osana opintomatkaa. Kirjotuksessa esiintyvät näkemykset ovat opiskelijan omia, eivätkä välttämättä vastaa YK-liiton kantoja.

Kirjoituksessa käytetyt lähteet


Julkaistu: 31.8.2016