Uutinen

UNEP:n Kick the habit -raportti julkaistu

YK:n ympäristöohjelma UNEP julkaisi maailman ympäristöpäivänä 5. kesäkuuta oppaan "Kick the Habit - a UN Guide to Climate Neutrality", jossa esitellään keinoja hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi.

Ilmastonmuutoksesta on tullut aikaamme voimakkaasti leimaava tosiasia, ja maiden, yritysten ja kuntien on nyt aika keskittyä kasvihuonekaasujen vähentämiseen, UNEP:ista todetaan.

Noin puolet yksittäisten ihmisten aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä on sellaisia, joihin jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa. Tällaisia ovat muun muassa autoilusta, lentämisestä, asuntojen lämmittämisestä sekä sähkön käytöstä syntyvät päästöt.

Loppuosa hiilidioksipäästöistä aiheutuu epäsuorasti työpaikalla käytetystä sähköstä, infrastruktuurin ja hallinnon ylläpidosta sekä tavaroiden ja ruoan tuotannosta.

YK:n ympäristöohjelman johtaja Achim Steiner toteaa: "Kasvihuonekaasupäästöt jatkavat lisääntymistään ympäri maailman, ja lentokoneliikenne on yksi niiden nopeimmin kasvavista aiheuttajista. Hallituksilla, teollisuudella ja kansalaisilla on kuitenkin mahdollisuus lukuisten hallinnollisten, poliittisten ja teknologisten keinojen käyttöönottoon, jotta tämä kehityssuunta saadaan muuttumaan."

UNEP:in mukaan ympäristöystävällisten elintapojen omaksuminen ei tarkoita suuria muutoksia tai äärimmäisiä uhrauksia. Niin kehittyneiden kuin kehittyvienkin maiden väestö Manchesterista Mumbaihin voi aloittaa hiilidioksipäästöja vähentävien elämäntapojen omaksumisen jo tänään, UNEP:ista todetaan.

"Jotkin valinnat ovat suuria ja liittyvät esimerkiksi puhdasta energiaa ja vihreitä matkustusmuotoja tukeviin verotusratkaisuihin", Achim Steiner sanoo.

"Toiset valinnat ovat puolestaan pieniä, kuten se, millaisia kodinkoneita ostamme, miten matkustamme tai mistä hankimme tarvitsemamme sähkön. 6,7 miljardilla ihmisellä on valtaa muuttaa tulevaisuutta - henkilökohtaista ja kollektiivista valtaa päästä eroon hiilidioksidipäästöistä", UNEP:in johtaja muistuttaa.

Ihmiset pystyisivät pienentämään aiheuttamiaan hiilidioksidipäästöjä jopa puolella tai enemmänkin; näin erityisesti silloin, jos energiayhtiöt, autojenvalmistajat ja lentoyhtiöt saataisiin nykyistä voimakkaammin sitoutumaan vihreän elämäntavan edistämiseen. Tutkimukset osoittavat muun muassa, että jos kaikki lentomatkustajat vähentäisivät matkatavaramääräänsä alle 20 kilon, maailmanlaajuiset kasvihuonekaasupäästöt vähenisivät 2 miljoonalla tonnilla vuodessa.

"On selvää, että vihreä talous on nousussa kaikkialla maailmassa. Tätä muutosta vauhdittaa alati selkiytyvä kuva ilmastonmuutoksen aiheuttamista vaikutuksista mutta myös ne lukemattomat taloudelliset mahdollisuudet, jotka ovat odotettavissa, jos taloudet pystyvät tehostamaan resurssien käyttöään. Yritykset ja kuluttajat vaativat muutosta ja myös toimivat sen aikaansaamiseksi. Jotkin maat ovat jo aloittaneet muutoksen toteuttamisen", UNEP:in johtaja toteaa.

Vihreä talous ja sen vakauttaminen maailmanlaajuiseksi ja pitkäaikaiseksi trendiksi on nyt maailman hallitusten harteilla. Hallitusten tavoitteet ja sitoutumistaso joutuvat testiin puolentoista vuoden kuluttua, kun valtiot sopivat uudesta ilmastosopimuksesta Kööpenhaminassa joulukuussa 2009.

Hiilidioksidipäästöjä voi pyrkiä vähentämään myös seuraavin keinoin:

  • suosi lentomatkustamisen sijaan muita matkustusmuotoja, kuten junaa tai linja-autoa; jos lentäminen on välttämätöntä, varaa mieluiten suora lento
  • tee työmatkat oman auton sijaan kävellen, pyörällä, julkisilla kulkuvälineillä tai kimppakyydillä
  • paranna asuntosi lämmöneristystä ja lämmitysjärjestelmää
  • laske asuntosi lämpötilaa asteella tai kahdella
  • kuivaa pyykki kuivurin sijasta pyykkinarulla
  • vaihda tavalliset 60-watin lamput energiansäästövaloihin
  • hanki vettä säästävä suihku
  • vältä muovipussien käyttöä; kangaskassi mukaan ostosreissulle
  • sammuta tietokone lounastunnin ajaksi
  • korvaa juoksumattotuokio lenkillä puistossa
  • vaihda sähköhammasharja tavalliseen hammasharjaan
  • käytä elektronisen herätyskellon sijaan manuaalisesti vedettävää kelloa
  • edistä tuotteiden ja palvelujen ympäristövaikutukset huomioivaa kuluttamista
  • osallistu metsien suojeluun

Lähde:

Kick the CO2 Habit - UNEP Says It May Be Easier Than You Think 

Kick the habit -opas

Lisätietoa:

Climate Change Adaptation and Mitigation in the Tourism Sector (pdf)