Uutinen

UN Womenin pääjohtaja esitteli tuoreen järjestön tavoitteita

Naisten oikeuksia ja tasa-arvoa edistävä YK-järjestö UN Women aloitti toimintansa tammikuussa. Järjestö päätettiin perustaa nopeuttamaan naisten ja tyttöjen aseman kohentamista maailmassa, ja se kokoaa muita asiaa ajaneita tahoja alleen, mukaan lukien naistenrahasto UNIFEMin.

Järjestön pääjohtaja ja YK:n alipääsihteeri Michelle Bachelet on linjannut UN Womenin tavoitteita johtokunnan ensimmäisessä kokouksessa. Bachelet kertoo neljän pääjohtajakuukautensa aikana saaneensa rakentavia ehdotuksia UN Womenin tulevasta toiminnasta niin jäsenvaltioilta, kansalaisyhteiskunnan puolelta kuin YK:n sisältäkin. Uudelta järjestöltä odotetaan paljon, ja tavoitteiden saavuttamiseksi UN Womenin tulee keskittää toimintaansa tiettyihin teemoihin.

"Järjestön on toimittava tiiviissä yhteistyössä muun YK-järjestelmän kanssa. Meidän on perustettava toimintamme jo saavutetuille tuloksille, mutta rakennettava myös uutta. Erityisesti meidän täytyy priorisoida tukea kansallisella tasolla, jotta voimme tarjota sitä, mitä useat jäsenmaat ja YK-järjestelmä meiltä edellyttävät", kiteyttää Bachelet. "On tilanteita, joissa UN Womenin odotetaan osoittavan johtajuutta." Järjestön rakennusvaiheessa UN Womenin koordinoiva rooli onkin keskeinen, sillä sen avulla hajanaiset resurssit voidaan ohjata tehokkaasti rakentaviin tarkoituksiin.

UN Womenilla paljon työsarkaa

Puheessaan Bachelet esitteli viisi teemaa, joihin UN Womenin työ erityisesti keskittyy. Niitä ovat naisjohtajuuden ja naisten vaikuttamismahdollisuuksien lisääminen, naisiin kohdistuvan väkivallan lopettaminen, naisten roolin vahvistaminen rauhanrakentamisessa, naisnäkökulman korostaminen taloutta koskevissa asioissa sekä tasa-arvon edistäminen kansallisessa ja paikallisessa päätöksenteossa ja budjetoinnissa. Näiden viiden ohella UN Women tukee yhteistyökumppaneitaan HIV:n ja aidsin ehkäisyssä, siirtolaisuus-, lainsäädäntö- ja ympäristökysymyksissä sekä äitiys- ja lapsiterveydenhuollossa.

Lisäksi Bachelet nosti muutamia esimerkkejä järjestön sadan päivän toimintasuunnitelmasta, joka on koottu edellä mainittujen teemojen pohjalta. Ohjelmassa on muun muassa yhtenäistää suuren YK-reformin yhteydessä sukupuolitasa-arvoa ajavia tahoja toimimaan yhdessä ja tehokkaammin. UN Women linkittää myös Safer Cities for Women -hankkeen UNICEFin Safer Cities for Childrenin kanssa ja pyrkii toteuttamaan ja toimeenpanemaan naisia koskevia kansainvälisiä sopimuksia - kuten naisten rauhantyöskentelyä koskevaa 1325-päätöslauselmaa sekä Kaikkinaisen naisiin kohdistuvan syrjinnän poistavaa yleissopimusta. Järjestö aikoo parantaa naisten taloudellista tilaa ja vaikutusmahdollisuuksia yhteistyöllä UNDP:n, ILO:n ja FAO:n kanssa keskittyen erityisesti syrjäseuduilla asuviin naisiin sekä työskentelemään YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston kanssa tuodakseen tasa-arvoa kehityssuunnitteluun, budjetointiin ja tilastointiin.

Työsarka on leveä, mutta Bachelet optimistinen. "Meidän täytyy olla kunnianhimoisia. Kunnianhimoa täytyy kuitenkin tasapainottaa järjellä ja varmistaa, että olemme rakentamassa tukevaa ja kestävää järjestelmää", Bachelet sanoo ja vakuuttaa UN Womenin saavuttavan sille asetetut tavoitteet. "Naisten vahvuus, naisten teollisuus ja naisten viisaus ovat ihmiskunnan suurimmat hyödyntämättömät luonnonvarat. Meidän tehtävämme on näyttää, miten ne voidaan ottaa käyttöön kaikkia hyödyttävällä tavalla."