Uutinen

Terveet ruokajärjestelmät - terveet ihmiset

Maanviljelijä korjaa satoaan Sudanissa. UN Photo / Fred Noy

Tänään vietetään YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n julistamaa maailman ruokapäivää. Ruokapäivänä halutaan kiinnittää huomiota jatkuvaan nälänhätään, ja tänä vuonna teeman mukaisesti erityisesti kestäviin ruokajärjestelmiin ruokaturvan takaamiseksi. Ruokajärjestelmiä ovat kaikki ne tahot ja menetelmät, joilla ruokaa tuotetaan ja tuodaan kuluttajille.

FAO:n julkaiseman tuoreen raportin (The State of Food Insecurity in the World 2013) mukaan nälkäänäkevien määrä on vähentynyt verrattuna vuosien 2010-12 tilanteeseen. Silti edelleen 842 miljoonaa ihmistä, eli joka kahdeksas maailman ihmisistä elää jatkuvassa nälässä.

Ensimmäinen vuosituhattavoite pyrkii puolittamaan nälkäisten osuuden vuoteen 2015 mennessä, mutta FAO:n raportin mukaan tästä tavoitteesta ollaan vielä hieman jäljessä. Maailmanlaajuisesta kehityksestä huolimatta alueelliset erot aliravitsemuksen suhteen ovat suuria ja reilu enemmistö nälkäisistä elää kehitysmaissa. Etenkin Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa kehitys on ollut erittäin hidasta, ja joka neljäs ihminen on edelleen aliravittu. Määrällisesti nälkäänäkeviä on eniten Etelä-Aasiassa.

FAO:n mukaan maatalousmenetelmien kehittäminen ja erityisesti pienviljelijöiden huomioiminen voi merkittävästi auttaa nälän vähentämisessä. Tärkeinä keinoina nälänhädän poistamiseksi nähdään myös riittävä sosiaaliturva, moninaiset keinot tulojen hankkimiseksi sekä ruokajärjestelmien suunnittelu siten, että ravitsemus ja ruokaturva ovat järjestelmien ensimmäisinä tavoitteina.

”Tänään maailman ruokapäivänä meillä on yksinkertainen, mutta tärkeä viesti, joka voi tehostaa pyrkimyksiämme nälän poistamiseksi. Terveet ihmiset ovat riippuvaisia terveistä ruokajärjestelmistä. Nälän ja aliravitsemuksen poistaminen edellyttää tehokkaita ja kestäviä ruokajärjestelmiä, jotka samalla suojelevat luonnonvarojamme”, toteaa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n pääjohtaja José Graziano da Silva.

 

Lue lisää: The State of Food Insecurity in the World (FAO)

World Food Day (FAO)

World Food Day 2013 -- FAO Director-General's message