Uutinen

Suomelle etsitään YK-nuorisodelegaattia

Allianssi ja YK-liitto hakevat aktiivista nuorisotoimijaa edustamaan Suomen nuoria YK:n yleiskokoukseen osana Suomen valtuuskuntaa sekä toimimaan linkkinä Suomen nuorison ja YK:n välillä.

Delegaatin kausi alkaa tammikuussa 2009 ja kestää huhtikuuhun 2010. Tehtävä huipentuu YK:n yleiskokoukseen osallistumiseen syys-lokakuussa 2009 ja sen jälkeiseen tiedotustoimintaan kotimaassa. Nuorisodelegaatin tulee sitoutua kotimaassa tehtävään tiedotus- ja koulutustoimintaan koko delegaattikauden ajan sekä osallistumaan yleiskokouksen istuntoon New Yorkissa syksyllä noin kaksi viikkoa nuorisokysymysten käsittelyn aikaan sekä mahdollisesti alkuvuoden aikana järjestettäviin koulutuksiin ja valmistelukokouksiin Suomessa sekä yhteistyötapaamisiin Euroopassa. Lisäksi ohjelmaan kuuluu mahdollisesti resurssien salliessa kolmannen komitean valmistelukokous helmikuussa New Yorkissa.

Allianssi on erityisesti seurannut YK:n nuoriso-ohjelman, World Programme of Action for Youth to the Year 2000 and Beyond, toteutumista ja kehitystä. Nuorisodelegaatin tulee perehtyä YK:n nuoriso-ohjelmaan ja YK:n ajankohtaisiin kysymyksiin ennen kautensa alkua sekä seurata niiden kehitystä koko kautensa ajan. Lisäksi valittu henkilö sitoutuu Allianssin ja YK-liiton kanssa yhdessä toteutettavaan YK-asioihin liittyvään edustus- ja tiedotustyöhön valinnastaan alkaen.

Valitulla henkilöllä tulisi olla mahdollisuus vierailla erilaisissa nuorisotapahtumissa (noin kerran kuukaudessa) kertomassa tehtävästään YK:n nuorisodelegaattina sekä osallistua Allianssin ja YK-liiton nuorille suunnattuun vaikuttamis- ja tiedotustyöhön YK-asioihin liittyen. Kyseessä on luottamustoimi, josta ei makseta palkkaa. Tehtävästä aiheutuvat matka- ja majoituskulut korvataan.

Hakijan tulisi olla nuori, nuoriso- ja kansalaisjärjestökenttää tunteva, kielitaitoinen (ainakin suomi, ruotsi ja englanti, muut kielet plussaa), YK- asioista kiinnostunut ja niitä jo jonkin verran tunteva, tehtävään sitoutunut, esiintymistaitoinen ja sosiaalinen sekä kykenevä kirjoittamaan raportteja ja artikkeleita aiheesta.

Hakemuskaavake tämän uutisen liitteenä.

Katso myös Nuorisodelegaatin sivut Valtikka.fi -portaalissa.

HUOM: Hakemukseen tulee liitt+358 44 0514252ää seuraavat dokumentit:

  1. hakukaavake täytettynä
  2. vapaamuotoinen (pakollinen) motivaatiokirje
  3. CV
  4. nimittävän tahon suosituskirje, jossa kerrotaan ko. tahon kiinnostus YK-nuorisotoimintaan ja motiivi nimittää YK-nuorisodelegaatti. Nimittävän tahon tulee olla nuorisojärjestö, nuorten parissa toimiva organisaatio tai yhteisö.

Täydellinen hakemus lähetetään sähköpostitse osoitteeseen kv [ät] alli.fi. Hakemukseen otsikoksi "YK-Nuorisodelegaatti 2009". Hakemuksen tulee olla perillä Allianssissa viimeistään tiistaina 18.11.2008.

Lisätietoja:

Allianssin kv-sihteeri Karoliina Mutanen,
kv [ät] alli.fi, (puh: 020 7552614, GSM: 040-900 4881),

Suomen YK-nuorisodelegaatti 2008 Anna Ranki,
anna.ranki [ät] helsinki.fi, GSM: 044 0514252