Uutinen

Sudanin koulutustilanne paranee Go to School -aloitteen ansiosta

Sisällissodasta pitkään kärsineen Sudanin koulutustilanne on paranemassa, muun muassa Go to School -aloitteen ansiosta. YK:n tukema aloite keskittyy edistämään opettajien koulutusta, lasten ja erityisesti tyttöjen koulunkäyntiin osallistumista sekä pysyvien koulurakennusten ja luokkahuoneiden rakentamista.

Etelä-Sudanin opetus-, tiede- ja teknologiaministeriö pyrkii kouluttamaan 10 000 pätevää opettajaa vuoteen 2011 mennessä. Japanin Go to School -aloitteelle maaliskuussa myöntämä 8.7 miljoonan dollarin suuruinen avustus mahdollistaa satojen opettajien muodollisen kouluttamisen Sudanissa seuraavien kolmen vuoden aikana.

Avustuksella tuetaan opettajien koulutukseen keskittyvien instituuttien rakentamista kahteen etelä-sudanilaiseen kaupunkiin, Jubaan ja Aweiliin. Lisäksi rahoituksella edistetään viiden sellaisen peruskoulun toimintaa, joissa opettajiksi opiskelevat voivat suorittaa käytännön harjoittelunsa.

Tähän mennessä YK:n lastenrahasto UNICEF on tukenut 5 000 opettajan kouluttamista sekä avustanut miljoonien laukkujen, kirjojen, kynien ja muiden opiskelutarvikkeiden tuotannossa ja jakelussa. Lisäksi UNICEF on ollut Etelä-Sudanin hallituksen mukana rakentamassa ja kunnostamassa 600 pysyvää tai väliaikaista luokkahuonetta sekä järjestämässä satojen hätätilanteissa käytettävien telttaluokkahuoneiden pystyttämistä. 

Tänä vuonna koulunpenkille odotetaan 1,3 miljoonaa etelä-sudanilaista lasta. Vuonna 2005 vastaava luku oli 340 000. Koululaisten kokonaismäärän lisäksi myös tyttöjen määrä on noussut: sisällissodan aikana koulunsa loppuun käyneistä vain 1 prosentti oli tyttöjä, mutta tänä vuonna koulunsa aloittavista tyttöjä on jo 34 prosenttia. Tämä on merkittävä virstanpylväs tyttöjen koulunkäyntiä estäneiden hankaluuksien voittamisessa.

Go to School -aloite lanseerattiin vuonna 2006, vuosi Sudanin sisällissodan lopettaneen rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Etelä-Sudanin opetus- tiede- ja teknologiaministeriön johtamassa aloitteessa ovat mukana YK:n pakolaisjärjestö (UNHCR), YK:n lasten järjestö (UNICEF), YK:n ruokaohjelma (WFP) sekä YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO). Aloitetta tukevat Tanska, Irlanti, Alankomaat ja Japani sekä YK:n kansalliset komiteat Saksassa, Sveitsissä, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Lähteet:

School enrolment soars in southern Sudan thanks to UN-backed initiative

Hundreds of teachers to be trained in southern Sudan through Japanese grant

On anniversary of "Go to School" campaign more than a million children benefit from education in Southern Sudan