Uutinen

Somalian nuorten asema vaakalaudalla

 

YK:n kehitysohjelma UNDP on julkaissut raportin Somalian inhimillisen kehityksen tilanteesta.

Vuosikymmeniä kestänyt yksi maailman monimutkaisimmista ja pitkäaikaisimmista konflikteista on tehnyt Somaliasta vastakohtien maan. Keskiläntinen alue on ollut vuosia sotaisa ja lainsuojaton paikka, kun taas koillinen ja kaakko ovat saavuttaneet hauraan rauhan ja tasapainon. Selkeä jako on todisteena siitä, mitä Somaliassa voidaan saada aikaiseksi, ja siitä, kuinka kovasti on ponnisteltava, jotta kaikki somalit voisivat elää rauhassa. UNDP:n raportin mukaan Somalia tarvitsee voimakkaan vision uudesta Somaliasta, joka perustuu kaikille rakennettuun yhteisöön, jossa kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa ja parantaa elämäänsä.

Somalian nuorten työttömyys on yksi maan suurimmista ongelmista, ja viime vuosien aikana heistä on tullut myös yksi maan suurimmista ikäluokista. 2012 Somalian inhimillisen kehityksen raportin tekemiseen laaditun kyselyn mukaan 15-64 -vuotiaista työttöminä on 54 prosenttia. 14-29 -vuotiaista työttöminä on 67 %, joka on yksi maailman korkeimmista työttömyyslukemista. Naisilla (74 %) on työttömyys yleisempää kuin miehillä (67 %). Pääosa palkattomista perheen työntekijöistä on nuoria naisia, jotka joutuvat perinteisiin ammatteihin syvälle juurtuneiden sukupuoliroolien takia. Ruumiillisissa töissä olevien nuorten osuuden suuruus (arviolta 66 %) tarkoittaa menetettyjä mahdollisuuksia niille, jotka olisivat muuten voineet käydä koulua ja hankkia taitoja, jotka voisivat parantaa heidän tuotteliaisuuttaan ja mahdollisia tienestejään. Yli 60 % nuorista suunnittelee lähtevänsä maasta parempien työmarkkinoiden toivossa.

Demografinen ylijäämä?

UNDP:n raportista käy ilmi, että Somalian nuorten tilanne on samalla aikaa suuri mahdollisuus ja uhka. Laadukkaalla koulutuksella ja kunnollisilla työpaikoilla "demografisen ylijäämän" voi muuttaa talouden nousuun ja sosiaaliseen muutokseen. YK:n kehitysohjelman raportti varoittaa, että mikäli koulutuslaitokset ja työmarkkinat eivät onnistu täyttämään nuorten tarpeita, syrjäytyneet nuoret saattavat hakea tarvitsemaansa väkivaltaisin keinoin.

Kehitys- ja rauhanrakennusstrategioiden historia huomioon ottaen on selvää, että Somalian tilanteen parantamiseksi tarvitaan kunnianhimoisempaa, täydellistä muutosta tavoittelevaa agendaa. Nuorten tilanteen parantaminen on laitettava keskeiseen asemaan kaikissa rauhanrakentamis- ja kehitystavoitteissa, ja painotettava sitä politiikassa ja uudistustyössä niin yleisellä kuin paikallisellakin tasolla.

UNDP:n raportti korostaa, että syrjäytyneiden nuorten ja muiden kansalaisten suuren määrän huomioon ottaen on äärimmäisen tärkeää rakentaa vankka perusta demokratialle, jossa korruptoituneet pannaan tilille, syrjintä poistetaan, ja pidetään huolta kansan äänen kuuluvuudesta ja siitä, että kansan ääntä myös kunnioitetaan. Sosiaaliseen, taloudelliseen ja poliittiseen epätasa-arvoon Somaliassa on myös puututtava.

Raportin yleiskatsaus, tiedote sekä kysymys&vastaus -osio löytyvät allaolevista liitteistä (englanniksi, pdf).