Uutinen

Selvitys: Ihmisoikeuskasvatusta kehitettävä Suomessa selvästi

Oikeus oppimiseen on ihmisoikeus. Oppilaita osallistumassa opetukseen Malin pääkaupungissa Bamakossa lokakuussa 2013. Kuva: UN Photo / Marco Dormino

Ihmisoikeuskasvatus on Suomessa vilkasta, mutta epäsystemaattista.

Tämä käy ilmi Ihmisoikeuskeskuksen tekemästä selvityksestä, joka julkistettiin viime perjantaina 14.2 Helsingissä. Kyseessä on ensimmäinen kansallinen, koko koulusektorin läpäisevä tutkimus aiheesta Suomessa.

Selvityksen mukaan ihmisoikeuskasvatusta tehdään Suomessa paljon ja monella tasolla. Kasvatuksesta puuttuu kuitenkin systemaattisuus: opetus on hajanaista, puutteellisesti koordinoitua ja seurattua, sekä sisällöllisesti riittämätöntä. Ihmisoikeuksien oikeusperustainen luonne jää myös usein ihmisoikeuskasvatuksessa huomioimatta; ihmisoikeudet nähdään arvoina, vaikka niillä on myös oikeudellinen perusta. Tarve ihmisoikeuskoulutuksen kehittämiselle ja laajentamiselle onkin selvityksen mukaan ilmeinen.

Ihmisoikeusvaltuuskunta on luonut valtioneuvostolle suositukset ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen edistämiseksi. Valtuuskunta suosittelee valtioneuvostolle mm. toimintaohjelman luomista ihmisoikeuskasvatukseen ja -koulutukseen. Ihmisoikeusvaltuuskunta painottaa myös tarvetta lisätä opettajien ja kasvattajien ihmisoikeusosaamista ja -tietoutta. Ihmisoikeuskasvatuksen ja -koulutuksen tueksi tarvitaan myös uusia oppimateriaaleja ja menetelmiä.

YK-liiton koulumateriaaliin pääset tästä

YK:n yleissopimuksen lapsen oikeuksista sekä muuta ihmisoikeuksiin liittyvää materiaalia löydät Globaliksesta.