Uutinen

Rauhanrakennuskomission ensimmäinen toimintavuosi menestyksekäs

YK:n rauhanrakennuskomissio perustettiin reilu vuosi sitten tukemaan konflikteista selvinneitä maita rauhanomaisen kehityksen edistämiseksi. Toiminnan tavoitteena on välttää maiden luisuminen takaisin sotatilaan. Komissio raportoi ensimmäisestä toimintavuodestaan turvallisuusneuvostolle keskiviikkona.

Rauhanrakennuskomission puheenjohtaja Yukio Takasu totesi, että komissio on selvinnyt hyvin alun käynnistyshaasteista ja toiminnan rakenteelliset puitteet ovat nyt kunnossa. Takasun mukaan komissio on käytännön työssään kyennyt merkittävällä tavalla edistämään rauhanrakennusprosesseja Burundissa ja Sierra Leonessa, jotka olivat 1990-luvulla pitkään ankarien sisällissotien kourissa. Molemmissa maissa on onnistuttu yhtenäistämään rauhanrakennusstrategioita syventämällä osapuolten välistä dialogia. Nyt komission tulisikin lisätä uusia maita agendalleen, Takasu esitti turvallisuusneuvostolle.

Takasu toivoi, että jatkossa rauhanrakennuskomission suhteita turvallisuusneuvostoon, yleiskokoukseen ja talous- ja sosiaalineuvostoon voitaisiin parantaa ja tiivistää. Lisäksi komission tulisi tehdä tiiviimpää yhteistyötä alueellisten ja paikallisten organisaatioiden, kansainvälisten rahoitusinstituutioiden ja kansalaisyhteiskunnan kanssa, jotta se voisi tehokkaammin auttaa konfliktinjälkeisissä tilanteissa kamppailevia maita. Myös rauhanrakennuksen temaattisia kysymyksiä tulisi käsitellä komissiossa, Takasu totesi.

Rauhanrakennuskomissio, joka perustettiin kesäkuussa 2006, yhdistää keskeisiä entisten konfliktialueiden rauhanrakennukseen osallistuvia toimijoita, kuten kansainvälisiä rahoittajia, kohdemaiden hallituksia, YK:n toimielimiä ja kansalaisyhteiskunnan edustajia. Komission avulla toimijat pyrkivät löytämään rauhanrakennustyöhön yhteisen lähestymistavan.

Rauhanrakennustyössä komissio keskittyy uudelleenrakentamiseen, instituutioiden luomiseen ja kestävään kehitykseen. Työssä hyödynnetään YK:n laajaa osaamista ja kokemusta mm. konfliktinestosta, rauhanvälittämisestä, rauhanturvaamisesta ja humanitaarisesta avusta.

Komission toiminta perustuu pysyvään Rauhanrakennusrahastoon, joka on tähän mennessä kerännyt rahoittajamailta jo noin 144 miljoonaa dollaria.

Artikkeli englanniksi

Raportti rauhanrakennuskomission ensimmäisestä toimintavuodesta