Uutinen

Rahoituksen puute vaikeuttaa YK:n työtä Gazassa

23.6.2010

YK:n palestiinalaispakolaisten avustusjärjestö UNRWA on vaatinut kansainvälistä yhteisöä kattamaan järjestön 103 miljoonan dollarin budjettivajeen, sillä varojen puute haittaa sen toimintaa Gazassa.

Ilman lisärahoitusta UNRWA ei pysty maksamaan riittäviä palkkoja työntekijöilleen - opettajille, lääkäreille ja muille avustustyöntekijöille, pääsihteeri Filippo Grandi sanoi järjestön neuvontaryhmän kokouksessa Kairossa.

Rahoituksen puute vaikeuttaisi UNRWA:n toimia Gazan jälleenrakennuksessa, vaikka Israel suostuisi lieventämään Gazan saartoa, Grandi sanoi. Vaikka kouluja ja sairaaloita saataisiin rakennettua yksittäisiin projekteihin suunnatuilla varoilla, UNRWA:lla ei ole varaa ylläpitää infrastruktuuria tai uusissa kohteissa tapahtuvaa toimintaa.

Globaali talouskriisi on vaikuttanut UNRWA:n rahoitukseen, ja järjestö on joutunut karsimaan tarjoamiaan palveluita. Terveydenhuollossa esimerkiksi pakolaisten rintasyöpätutkimuksiin, psykiatrisiin palveluihin ja fysioterapiaan ei ole varaa. Gazan koulujen tilanpuutteen vuoksi yli 40 000 pakolaislasta on jäänyt vaille koulupaikkaa. Täpötäysissä kouluissa joudutaan myös tulemaan toimeen aikaisempaa vähemmillä resursseilla.