Tiedote

Presidentti Tarja Halosesta vuoden YK:n ystävä

Kuva: Lasse Keltto

Tiedote 17.10.2017

Presidentti Tarja Halonen on valittu Vuoden YK:n ystäväksi. Hän vastaanottaa kunniamaininnan YK:n päivänä YK:n ystävät -verkoston perustamistilaisuudessa 24.10.

Vuoden YK:n ystävä -kunniamaininta annetaan nyt ensimmäisen kerran Suomessa. Se myönnetään henkilölle, joka on omalla toiminnallaan edistänyt merkittävästi YK:n tunnettuutta Suomessa, Suomen aktiivista roolia YK:ssa tai toiminut YK:n roolin vahvistamiseksi kansainvälisesti.

Presidentti Tarja Halonen on koko uransa ajan ollut aktiivinen vaikuttaja YK:ssa. Hänen työuraansa ja kiinnostustaan kansainväliseen toimintaan on aina leimannut pyrkimys tasa-arvoon, oikeudenmukaisuuteen ja heikoimpien suojeluun. 

Halonen toimii tälläkin hetkellä useissa kansainvälisissä tehtävissä, muun muassa YK:n pääsihteerin rauhanvälityksen korkean tason neuvoa-antavan paneelin jäsenenä sekä Every Woman Every Child -aloitteen ohjausryhmässä puheenjohtajiston jäsenenä.

"YK:ta tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, koska ihmiskunta on valtavien haasteiden edessä: ilmastonmuutosta pitää hillitä, köyhyys pitää poistaa, meidän tulee lisätä tasa-arvoa ja vähentää eriarvoisuutta", toteaa presidentti Halonen.

"Ne ovat kaikki asioita, joita yksi ihminen ei voi tehdä, ei edes yksi kansakunta. Vaan me kaikki yhdessä. Yhdessä me voimme saavuttaa kestävän kehityksen", hän sanoo. 

Ensimmäisen Vuoden YK:n ystävän valitsi Suomen YK-liiton hallitus, mutta jatkossa valinnan tekee YK:n ystävät -verkosto, ja kunniamaininta myönnetään vuosittain kansainvälisenä YK:n päivänä.

YK:n ystävät -verkoston perustamistilaisuus YK:n päivänä

Presidentti Halonen vastaanottaa kunniamaininnan YK:n päivänä 24.10. Helsingin Marina kongressikeskuksessa järjestettävässä tilaisuudessa, jossa perustetaan myös YK:n ystävät -verkosto.

YK:n ystävien tavoitteena on vahvistaa suomalaisten YK-osaamista ja tehdä tunnetuksi Suomen YK-politiikkaa. 

Verkosto kokoaa suomalaisia yhteen vaihtamaan mielipiteitä ja tarvittaessa kriittisesti arvioimaan YK:n saavutuksia ja haasteita. Se tulee toimimaan myös Suomen YK-liiton asiantuntija- ja tukiverkostona vahvemman YK:n ja kestävämmän tulevaisuuden edistämiseksi. 

"YK:n ja sen järjestöjen työ kattaa koko maailman, ja nyt sitä tarvitaan aikaisempaa enemmän. Vain yhdessä voimme rakentaa parempaa ja turvallisempaa maailmaa kaikille. YK tarvitsee ja ansaitsee ystäviä. Olen iloinen saadessani olla mukana tässä työssä", toteaa verkoston johtoryhmän jäsen, professori Helena Ranta

Vuoden 2018 alussa verkosto tulee myös perustamaan mentorointiohjelman, jonka tavoitteena on suomalaisten YK-osaamisen vahvistaminen. Ensimmäinen mentorointiohjelma käynnistyy vuoden 2018 alkupuolella.

Verkoston toiminta on avointa, laaja-alaista ja puolueetonta. Jäseneksi voivat liittyä kaikki verkoston päämäärät hyväksyvät henkilöt. Liittyä voi täällä. Verkostoon liityttäessä liitytään myös YK-liiton kannatusjäseneksi.

Verkoston toimintaa ohjaa johtotiimi, johon YK-liiton hallitus on kutsunut YK-asioita laaja-alaisesti seuraavia henkilöitä. Johtotiimi on valittu kolmivuotiskaudeksi alkaen syksystä 2017.

YK:n ystävät -verkoston johtotiimiin kuuluvat:

Professori Jaakko Hämeen-Anttila
Hanasaaren kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronman
Professori Helena Ranta 
OAJ:n erityisasiantuntija Ritva Semi
Toimittaja ja tietokirjailija Rauli Virtanen
Ulkoministerin rauhanvälityksen erityisedustaja ja kansanedustaja Jutta Urpilainen
Yrittäjä Peter Vesterbacka
 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Viestintävastaava Veera Vehkasalo, Suomen YK-liitto
veera.vehkasalo [ät] ykliitto.fi, +358 781 0301