Uutinen

Pallonkutistajat yhdistävät voimansa ekovinkkien avulla

Pallonkutistajat rohkaisevat sinua arjen ekotekoihin ja jakamaan omat vinkkisi!

Rohkaisemme pallonkutistajat-kampanjan yhteydessä päättäjiä tekemään työtä kansainvälisen sopimuksen eteen, jonka avulla voisimme kohdata valtameriemme uhkaavan muovijäteongelman tehokkaasti yhdessä vastuuta kantaen. Olemme myös koonneet pallonkutistajat.fi-sivulle tietoa muovijätteestä ja sen vaikutuksista globaalisti ympäristössämme, jotta voit perehtyä tarkemmin ongelman syihin ja rohkaista myös lähipiiriäsi osallistumaan tärkeään hankkeeseen.

Pallonkutistajat-kampanjan kautta etsimme kuitenkin myös toisenlaisia tapoja, joilla voimme vähentää ympäristöömme päätyvää jätettä ja ehkäistä sen saastumista. Yhdistämällä voimamme arjen tekojen kautta voimme saada aikaan myös suurempia vaikutuksia - jaettuna pieni ovela niksisi kierrätykseen tai kuluttamisen vähentämiseen voi aikaansaada valtavan ketjureaktion, kun käytännöllinen idea leviää satojen muidenkin käyttöön. Siksi rohkaisemmekin kaikkia osallistumaan kampanjaan omilla hyväksi havaitsemmillaan ideoillaan!

Keräämme tarinoita Suomen YK-liiton eri tiedotuskanavien ja #pallonkutistajat -tunnisteen kautta, ja nyt olemme myös luoneet keinon kerätä näitä vinkkejä aihepiireittäin myös Facebookissa. Ohessa joitain hyväksi toteamiamme pieniä niksejä moneen eri tilanteeseen - muistathan lisätä omasi listan perään!

 

Miten voin toimia kestävämmin kotona?

  • Kun ostamasi vaate kuluu käytössä, harkitse sen korjaamista ennen kuin heität sen menemään, oli se ollut aikanaan sitten kuinka kallis tai halpa tahansa. Säästät rahaa ja myös aikaa, joka menisi uuden asun etsimisessä ja ostamisessa.
  • Harkitse ennen kuin teet suuria tavarahankintoja! Suurin osa jätteistä syntyy usein tuotteen valmistus- ja kuljetusvaiheissa. Usein laitteen saa myös lainattua, jolloin säästät niin maapallon resurssejasi kuin myös omaa kukkaroasi, varsinkin jos et ole varma kuinka paljon laitetta tulet lopulta käyttämään. (Lähde
  • Kankaat hyötykäyttöön! Jos aiot jättää hyvästit kuluneille lakanoille tai t-paidoille, anna niille roskiskomennuksen sijaan uusi elämä kangasnenäliinoina, jotka voi myös pestä ja käyttää uudestaan. (Lähde)
  • Mikä on sinun vinkkisi? Jaa se kanssamme!


Miten voin toimia kestävämmin kauppareissulla ja ruokaillessa?

  • Harkitse kestopussin käyttämistä hedelmä- ja vihannesosastolla. Mikäli et löydä sinulle sopivia pusseja mistään, voit myös tehdä sellaisiaen itse! Kun taito on kerran hallussa, tee pusseja samantien useampi vaikka ystävillesi lahjoiksi! (Lähde)
  • Pohdi tarkkaan ennenkuin ostat tuplakokoisen tuotteen mielessäsi muutaman euron säästöt. Noin kolmannes kaikesta maailmanlaajuisesti tuotetusta ruuasta päätyy hävikkiin ja roskiin joko kaupassa tai kotona. Millainen ostos siis säästääkään oikeasti eniten?
  • Ole muutoksissasi kohtuullinen. Jos haluat vähentää lihankulutustasi mutta ajatus kasvissyönnistä tuntuu vaikealta, voit valita sian- ja nauhanlihan sijasta siipikarjan ja jo näin vähentää ilmasto- ja ympäristökuormitusta. (Lähde)
  • Mikä on sinun vinkkisi? Jaa se kanssamme!
     

Miten voin toimia kestävämmin lasten kanssa?

  • Vaipat ovat merkittävä jätteenhuollon haaste. Kannattaakin siis aina välillä pitää kestovaippaviikkoja.
  • Kyllästyttävätkö hankitut lelut parin heti viikon päästä ostamisesta? Pidä yllä lähiseudun vanhempien kanssa lelunvaihtorinkejä, niin kaikilla on mahdollisuus löytää uusia aarteita yhä uudestaan ja uudestaan eikä vanhat tavarat jää laatikkoihin pölyttymään!
  • Lasten kanssa yhdessä puuhaaminen voi olla myös yhdessä kierrättämistä tai kestävien valintojen opettelua. Vanhempien pikkuapurien kanssa ekoilu on siis samalla yhteistä aikaa ja jopa hauskanpitoa!
  • Mikä on sinun vinkkisi? Jaa se kanssamme!


Miten voin toimia kestävämmin vesillä liikkuessani?

  • Näkemällä hiukan vaivaa ja käyttämällä kekseliäisyyttä on myös veneessä mahdollista kierrättää jätteensä ja näin samalla vähentää sekajätteen määrää! (Lähde)
  • Valitse ekologiset puhdistusaineet veneillessäsi. Kotona ja autoilussa käytettävät tuotteet eivät aina sovi käytettäväksi vesillä liikuttaessa. (Lähde)
  • On aina parempi vaihtoehto imeyttää peseytymisessä, ruokailussa ja siivouksessa syntyneet harmaat vedet maaperään kuin johtaa ne suoraan veteen. Maaperän mikrobit hajottavat jätteiden orgaanisia aineita. (Lähde)
  • Mikä on sinun vinkkisi? Jaa se kanssamme

 

Haasta myös kaverisi mukaan jakamaan parhaat ideansa kaikkien meidän kiinnostuneiden kanssa ja löytämään uusia arkea keventäviä konsteja.

Lisätietoa pallonkutistajia löydät kampanjamme kotisivuilta Pallonkutistajat.fi!

 

Kuva: Phiseksit / FreeDigitalPhotos.net