Uutinen

Osallistu kansainväliseen lautapelikilpailuun!

Suomen YK-liitto järjestää YK:n huumeiden ja rikollisuuden torjunnasta vastaavan toimiston UNODC:n kanssa kansainvälisen lautapelikilpailun 13-18-vuotiaille nuorille. Ideana on kehittää ja testata PowerTalk-lautapeliin uusia peliskenaarioita ja roolihahmoja. Pelin avulla käsitellään sitä, miten rauha ja turvallisuus liittyvät kestävään kehitykseen. Nuoret oppivat ymmärtämään globaaleja syy-seuraussuhteita sekä se kehittää neuvottelu- ja väittelytaitoja pelaamisen lomassa.

Kuka voi osallistua?

Osallistua voivat koululuokat tai muut nuorten ryhmät kuten pelikerhot tms. Peli vaatii aikuisen ohjaajan. YK-liiton ohjaaja fasilitoi 1. pelikerran. Opettajan tai ryhmän ohjaajan tulee osallistua oman ryhmänsä pelin suunnitteluun ja kehittämiseen yhteistyössä YK-liiton kanssa. Ryhmien tulee varata aikaa yhteensä 4,5 h. Vaihtoehtoisesti voimme järjestää 3 x 1,5h pelikerhon koulullanne. Mukaan otetaan maksimissaan 10 ryhmää, joiden ideaalikoko on 8-16 pelaajaa/ryhmä. 

Mitä meidän pitää tehdä?

Ensimmäisellä pelikerralla tutustutaan PowerTalk-peliin YK-liiton fasilitaattorin avustuksella. Sen jälkeen nuoret tekevät taustatyötä ja kehittävät oman uuden väitteen/peliskenaarion, jota he testaavat pelaamalla.

Pelin aihepiirin tulee liittyä kestävän kehityksen edistämiseen sekä UNODC:n työhön eli kansainväliseen huumeiden, rikollisuuden, korruption, ihmiskaupan, pakolaisten salakuljetuksen, laittoman asekaupan tai muun järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan.

Mitä voin voittaa?

Ryhmät voivat hakea pientä taloudellista tukea oman peliskenaarionsa kehittämiseen. Paras peli käännetään englanniksi ja se pääsee kansainväliseen levitykseen! Voit halutessasi tehdä pelin alun perin englanniksi, jos se on ryhmällesi luonteva työskentelykieli.

Tärkeät päivämäärät:

- Ilmoittautuminen mahdollisimman pian

- Opettajan/ohjaajan perehdyttäminen 45 min (verkkokoulutuksena tai esimerkiksi samana päivänä, kuin 1. pelikerta). Aikataulusta sovitaan erikseen.

- 1. pelikerta. YK-liiton fasilitaattorin kanssa harjoitellaan pelaamista valmiilla skenaariolla. (1,5 h). Aikataulusta sovitaan erikseen.

- Nuoret kehittävät oman peliskenaarion (1,5 h) ja pelaavat sen läpi (1,5 h) opettajan/ohjaajan avustuksella.mukaan. 

- Osallistuvien ryhmien pelien tulee olla valmiita viimeistään 1.12.2018.

Toimi näin:

Ilmoita kiinnostuksestasi hankkeen koordinaattorille Jenni Kauppilalle (jenni.kauppila [ät] ykliitto.fi) ja saat lisätietoa pelistä, johon uusia skenaarioita (pelimaailmoja) kehitetään.