Uutinen

Opetuksella on keskeinen rooli kestävässä kehityksessä

Koulutuksen rooli kestävässä kehityksessä nousi päivän puheenaiheeksi, kun presidentti Tarja Halonen kapusi lavalle koulutusalan Educa-tapahtumassa tammikuun 25. päivänä Helsingin Messukeskuksessa.

Suomen YK-liiton ja OAJ:n järjestämässä seminaarissa "Koulutuksen avulla kohti kestävää kehitystä!" presidentti Halonen totesi, että kestävä kehitys on avainasemassa, kun etsitään uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin. Halonen muistutti paikalla ollutta koulutusalan ammattiyleisöä siitä, että heidän päivittäinen työnsä vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Hänen mukaansa suomalaisia opettajia tuleekin kannustaa yhä enemmän luovaan, innovoivaan ja kestävään ajatteluun.

Presidentti Halonen toimii tällä hetkellä väestö- ja kehityskysymyksiin keskittyvän korkean tason konferenssin toisena puheenjohtajana.

Naisten koulutus on käytännön kestävää kehitystä

Suomi on maailmalla tunnettu koulutuksellisen tasa-arvon ja koulutuksen korkean laadun esimerkkimaa. Presidentti Halonen muistuttikin tyttöjen kaikkialla maailmassa kuuluvan kouluun, ei kotiin. Monissa maissa tyttöjen koulutus mahdollistaa sen, että vanhat sukupuolijaottelut alkavat pikkuhiljaa murentua.

Esillä olivat myös kestävän kehityksen edellytykset kaikkien vähiten kehittyneissä maissa. Keskustelemassa oli YK:n vähiten kehittyneiden toimiston suomalainen päällikkö Heidi Schroderus-Fox.

"Näemme nyt suomalaisessa koulutuksessa sen, minkä eteen teimme kovasti työtä 1970-luvun peruskoulu-uudistuksessa," sanoi Shcroderus-Fox viitaten koulutuksen tasa-arvoon.

Monissa vähemmän kehittyneissä maissa tarvitaan kuitenkin vielä tukea koulutuksen tasa-arvon saavuttamiseen. Kaikkein vähiten kehittyneimmissä maissa olisikin erittäin tärkeää saada tytön koulutuksesta yhtä tärkeää kuin pojan.

Schroderus-Fox mainitsi tasa-arvoa edistävästä projektista toimivana esimerkkinä brasilialaisessa kylässä aloitetun hankkeen, joka kannustaa perheitä pitämään tyttärensä koulussa taloudellisen kompensaation avulla. Tyttöjen koulutuksesta on näin kestävää etua perheelle sekä taloudellisesti että sosiaalisesti.

Suomalainen koulutus on vientituote

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen puhui yleisöseminaarissa suomalaisen koulutusjärjestelmästä vientituotteena.

Viedessään ja jakaessaan suomalaista opetusosaamista ja parhaita käytäntöjä, suomalaiset opettajat kokevat uutta ja palaavat Suomeen kokemuksellisesti rikkaampina.

"Jakaessamme suomalaista koulutustietämystä ja näkemystä voimme vastaanottaa ja antaa apua sitä tarvitseville maille."

Presidentti Halonen ennätti kuitenkin väliin.

"Älkää nyt kaikki kuitenkaan lähtekö opettajiksi esimerkiksi Dubaihin."

Teksti: Briana Romero / Eeva Hurmalainen (suomennos: Peter Etzel)