Uutinen

Nuoret ratkoivat yhteisiä ongelmia YK:n päämajassa

26.7.2011

Sadat nuoret ovat kokoontuneet YK:n päämajaan New Yorkissa keskustelemaan nuorten eri puolilla maailmaa kohtaamista haasteista. Yleiskokouksen koolle kutsuman korkean tason tapaamisen tarkoituksena on lisäksi tutkia niitä mahdollisuuksia, joita nuoret omaavat yhteisöjensä ja koko maailman muuttamiseksi.

"Etsimme tapoja edistää vuoropuhelun kulttuuria ja yhteisymmärrystä nuorien välillä ja heidän kanssaan", sanoi yleiskokouksen puheenjohtaja Joseph Deiss tilaisuuden avajaispuheessa.

"Viime kuukausien tapahtumat erityisesti arabimaailmassa ovat osoittaneet, miten keskeisiä toimijoita nuoret yhteisöissämme ovat ja missä määrin he voivat mobilisoitua muutoksen puolesta", hän jatkoi.

Korkean tason tapaamisen tavoite on korostaa nuorissa piilevän potentiaalin tukemisen tärkeyttä. Kaksipäiväisen kokouksen teema on kansainvälisen nuorison vuoden tavoin "Youth: Dialogue and Mutual Understanding". Nuorisovuosi päättyy virallisesti elokuun 12. päivänä.

Minuutin hiljaisuus Norjan tapahtumien vuoksi

Tapahtuma alkoi minuutin hiljaisuudella, jolla haluttiin muistaa Norjassa tapahtuneen terrori-iskun uhrien muistoa. YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sanoi omassa puheenvuorossaan olevansa erityisen surullinen siitä, että isku kohdistui nuoriin.

"Tämä hirmuteko edusti tapaamisemme tarkoituksen täydellistä vastakohtaa - vuoropuhelun ja yhteisymmärryksen teemaa", pääsihteeri luonnehti.

Pääsihteeri arvioi, että viime kuukaudet ovat olleet merkityksellisiä nuorille, jotka ovat olleet muutosliikehdinnän keskiössä Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

"Facebook-sukupolvi osoittaa kasvavaa potentiaalia maailmamme muuttamiseksi ja kapasiteettia saada asioita aikaiseksi. Nuoret keskittävät energiansa ja rohkeutensa yksissä vaikeimmista kohtaamistamme asioista", hän jatkoi.

Pääsihteeri Ban huomautti, että kansainvälisen yhteisön on työskenneltävä laajentaakseen nuorten naisten ja miesten mahdollisuuksia ja vastattava heidän vaatimuksiinsa ihmisarvoisen työn puolesta.
Talouskriisin myötä nuorten työttömyys nousi 11,9 prosentista 13 prosenttiin vuodesta 2008 vuoteen 2009. Kyseessä on kaikkien aikojen synkin vuoden aikana tapahtunut notkahdus. Tällä hetkellä maailmassa on arviolta 81 miljoonaa työtöntä nuorta.

"Epäonnistuminen nuorten suhteen on huonoa taloudenpitoa. Vastaavasti investoiminen nuoriin maksaa itsensä suurina osinkoina takaisin", pääsihteeri vertasi.

Tapaaminen päättyy tänään yhteisen julkilausuman hyväksymiseen. Julkilausumassa vaaditaan strategiaa, jonka avulla nuoret eri puolella maailmaa saisivat mahdollisuuden ihmisarvoiseen työhön ja painostetaan jäsenmaita toimimaan ripeästi nuorten suojelemiseksi muun muassa terrorismilta.

UN News: UN high-level forum spotlights young people's potential as agents of change