Uutinen

Nuoret liikkeellä ilmastonmuutosta vastaan

YK:n ympäristöohjelma UNEP järjesti kaikkien aikojen suurimman nuorten ilmastokonferenssin Etelä-Koreassa. Tunza-konferenssissa yli 800 nuorta vetosi pyrkimyksiin säilyttää ilmaston lämpeneminen korkealla kansainvälisen politiikan agendalla. Neuvottelut mahdollisesta uudesta ilmastosopimuksesta on tarkoitus saattaa loppuun Kööpenhaminassa joulukuussa 2009. 

Viikon kestänyt nuorten Tunza-konferenssi on saanut nimensä Swahilin kielestä. Tunza tarkoittaa kohtelemista rakkaudella ja huolenpidolla.

Lisäksi nuorten liikkeelle laittamia Seal the Deal -tapahtumia järjestettiin yli 100 kaupungissa sunnuntaina 23.8. Tapahtumien tarkoituksena on luoda poliittista painetta hallituksille kasvihuonekaasujen vähentämiseksi ja uuden ilmastosopimuksen aikaansaamiseksi myöhemmin tänä vuonna. 

"Maailman nuoret kuuluvat sukupolveen, joka perii nyt tehtävien päätösten seuraukset. Hallituksilla on 110 päivää aikaa tehdä päätöksiä", totesi UNEP:n johtaja Achim Steiner. "Jos maailman johtajat jakaisivat näiden nuorten intohimon, sitoutumisen ja ideat tulevina päivinä ja viikkoina, niin maailmaa vähähiiliseen suuntaan ja energiatehokkaaseen talouteen ohjaava ilmastosopimus voidaan saada aikaiseksi."

Nuoret sopivat konferenssissa alueellisista toimintaohjelmista, joiden avulla yritetään saavuttaa muita ympäristötoimijoita ja jakaa tietoa tulevasta Kööpenhaminan kokouksesta esimerkiksi sosiaalista mediaa kuten Twitteriä ja Facebookia hyödyntäen. 

Jo konferenssin alkupuolella Etelä-Koreaan kokoontuneet nuoret antoivat julkilausuman, jonka keskeinen viesti on nuorten kuunteleminen. Listen to Our Voices: The Future Needs Strong Vision and Leadership -lausumassa ilmaistaan nuorten huoli ja turhautuminen siihen, että hallitukset eivät saa aikaan riittävästi konkreettisia toimia ilmastonmuutosta vastaan taistelemiseksi. 

"Tämä julkilausuma on monien äänten, näkemysten, kulttuurien ja eri ikäpolvien yhteissumma", totesi UNDP:n Steiner. "Me toivomme, että nuorten ilmaisema tahto heijastuu joulukuussa käytäviin neuvotteluihin."

Alkuperäinen uutinen:

Youth to mobilize against climate change in 100 cities

Lue lisää:

Tunza International Youth Conference