Uutinen

New Yorkin huippukokous: Ban korostaa köyhyyden poistamista

22.9.2010

"Ei ole kannattavampaa globaalia projektia [kuin köyhyyden poistaminen]", YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon sanoi YK:n vuosituhattavoitteita käsittelevässä huippukokouksessa New Yorkissa. "Lähettäkäämme vahva viesti toivosta. Pitäkäämme kiinni lupauksesta."

Ban iloitsi, että vuonna 2000 aloitetuissa tavoitteissa on edetty merkittävästi. Muun muassa lasten pääsy peruskouluun, puhtaan veden saanti ja malarian kaltaisten sairauksien hallinta on parantunut.

"Meillä on enemmän kehityksen menestystarinoita kuin koskaan aiemmin. Vuosituhattavoitteiden vaikutus on kiistämätön. Voimme olla ylpeitä tästä saavutuksesta. Mutta meidän täytyy suojella tätä edistystä, sillä suuri osa siitä on yhä haavoittuvaista. Ja kello käy, ja meillä on vielä paljon tehtävää", pääsihteeri Ban muistutti.

New Yorkin kolmipäiväisen huippukokouksen päätöspäivä on keskiviikko, jolloin Ban esittää toimintamallin lasten ja naisten terveyden parantamiseksi. Siihen epäkohtaan puuttuminen olisi vuosituhattavoitteiden saavuttamisen kannalta merkittävä.

"On enemmän tehtävissä äidille, joka katsoo lastensa menevän nälkäisinä nukkumaan. Tämä skandaali nähdään miljardi kertaa joka ilta. On enemmän tehtävissä nuorelle tytölle, jonka hartioita painavat työt, kun hänen pitäisi olla koulussa. Ja on enemmän tehtävissä työläiselle kaukana kotoaan, kun hän katsoo työpaikkojen ja palkkioiden katoavan keskellä lamaa", Ban kiteytti.

Lisää: YK:n vuosituhattavoitteet (englanniksi)