Uutinen

Nepalissa varsin rauhallinen vaalipäivä

Nepalin eiliset vaalit ovat YK:n mukaan sujuneet pääosin rauhallisesti. Nepalin YK-operaation johtaja Ian Martin onnitteli nepalilaisia vaalien onnistumisesta, mutta esitti samalla osanottonsa kolmen väkivaltaisuuksissa kuolleen nepalilaisen omaisille. Kansainväliset vaalitarkkailijat esittävät oman arvionsa perustuslakikokouksen vaalista myöhemmin.

Nepalin vaaliviranomaiset arvioivat alustavasti, että noin 60% äänioikeutetuista kävi vaaliuurnilla. Äänestys jouduttiin perumaan turvallisuussyistä 33 äänestypisteessä. Kaikkiaan äänestyspaikkoja oli 20 000.

"Onnittelen nepalilaisia, jotka osoittivat luottamuksensa demokratiaan äänestämällä suurin joukoin", YK-johtaja Ian Martin totesi lausunnossaan. "Puolueiden on nyt hyväksyttävä kansan tahto", Martin sanoi.

Nepalissa pelättiin levottomuuksia vaalipäivänä, vaikka vaalivalmistelut olivat sujuneet hyvin. Vaalien alla tapahtuneissa väkivaltaisuuksissa kuoli ainakin kolme ihmistä, mutta kokonaisuudessaan tilanne on pysynyt rauhallisena. YK:n asetarkkailijat valvoivat, että hallituksen ja maoistien joukot pysyivät leireissään.

UNMINin alaisuudessa toimiva UNDP oli osaltaan varmistamassa rehelliset ja rauhalliset vaalit. UNDP on tukenut eilistä perustuslakikokouksen vaalia, minkä lisäksi se vahvistaa Nepalin vaaliviranomaisten toimintakykyä pitkällä tähtäimellä.

UNDP on auttanut vaalikomissiota varmistamaan, että vaalin tekninen puoli vastaa kansainvälisiä vaatimuksia. Tällä pyrittiin vahvistamaan äänestäjien luottamusta vaalin rehellisyyteen. UNDP on myös avustanut äänestäjien valistuksessa ja tukenut vaalitarkkailijoiden toimintaa.

Perustuslakikokouksen vaali on yksi Nepalin rauhansopimuksen keskeisistä kohdista. Vaalin toivotaan osaltaan lujittavan rauhaa, joka saatiin solmittua yli kymmenen vuotta kestäneen konfliktin jälkeen marraskuussa 2006. Rauhansopimus päätti yli kymmenen vuotta kestäneen sisällissodan, joka vaati arviolta 13 000 uhria.

Nepal kuuluu maailman köyhimpiin maihin. UNDP:n inhimillisen kehityksen tilastoissa Nepal löytyy 177 maan joukossa sijalta 142. Vain 49 prosenttia Nepalin aikuisista on lukutaitoisia.

Lähteet: UN News, UNMIN, UNDP