Uutinen

"Murra esteet, avaa ovet!" Kansainvälinen vammaisten päivä

Vammaiset lapset pelaavat jalkapalloa Buenos Airesissa Argentiinassa, 1.1.1980. Kuva: UN Photo / L. Solmssen.

Tänään 3.12. vietetään maailmanlaajuisesti kansainvälistä vammaisten henkilöiden päivää (International Day of People with Disability).

YK-järjestöjen arvion mukaan maailmassa on yli miljardi vammaista henkilöä, mikä vastaa noin 15 prosenttia koko maailman väestöstä. Heistä arviolta 80 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella.

YK:n yleiskokous julisti 3:nnen joulukuuta kansainväliseksi vammaisten päiväksi sen jälkeen, kun maailmanjärjestö oli viettänyt kansainvälistä vammaisten vuosikymmentä 1983-1992. Tänä vuonna vammaisten päivää vietetään teemalla "Murra esteet, avaa ovet! Inklusiivisen yhteiskunnan ja kehityksen puolesta".

YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa joulukuussa 2006. Sopimus astui voimaan 3.5.2008, kun yli 20 maata oli ratifioinut sen. Sopimuksessa vahvistetaan jo ennestään vammaisille kuuluvia ihmisoikeuksia, kuten liikkumisvapautta sekä oikeutta laadukkaaseen elämään, koulutukseen ja työssäkäyntiin. Suomen YK-liitto on julkaissut sopimuksen suomeksi, johdannon julkaisuun on kirjoittanut Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki. Julkaisu on ilmaiseksi ladattavissa YK-liiton sivuilta.

Maailman yli miljardi vammaista henkilöä muodostavat yhden eniten syrjäytyneistä ryhmistä. Vammaisten henkilöiden elämää ja kehitystä vaikeuttaa suuri määrä fyysisiä, oikeudellisia ja sosiaalisia esteitä. Nykyisin vain noin 45 maassa on erityisesti vammaisia henkilöitä koskevaa lainsäädäntöä. Yleissopimus velvoittaa jäsenvaltiot takaamaan myös vammaisille henkilöille kaikki ne oikeudet, jotka on aiemmissa ihmisoikeussopimuksissa vahvistettu kaikille ihmisille kuuluviksi. Keskeisin ajatus sopimuksessa on syrjinnän kieltäminen ja tasapuolisen kohtelun takaaminen vammaisille kaikilla elämänalueilla.

YK:n vammaissopimus (pdf)

YK:n vammaispäivän sivut (UN Enable)

Kansainvälisen vammaisten päivän koulutehtävät