Uutinen

Maailman Habitat-päivä kiinnitti taas huomion kodittomuuteen

6.10.2010

Neljäs lokakuuta vietettiin maailman Habitat-päivää, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomio globaaleihin asumusongelmiin ja asunnottomuuteen. YK:n asuinyhdyskuntaohjelman UN-Habitatin arvion mukaan pelkästään maailman kaupunkialueilla on 1,1 miljardia ihmistä, joilla ei ole kunnollista asumusta, ja arviolta 100 miljoonaa ihmistä elää kokonaan asunnotta. Asunnottomuuden yleisyyttä on vaikeaa saada selville, ja usein se aliarvioidaan puuttuvien osoitteiden ja yhteystietojen takia. Juridiset määritelmät vaihtelevat maittain.

Länsimaista Yhdysvalloissa oli jo ennen vuoden 2008 talouskriisiä jopa 3,5 miljoonaa asunnottomuudesta kärsivää ihmistä vuosittain, joista 23% on lapsia, ja heistä 42% alle viisivuotiaita, kertoo Yhdysvaltain kodittomien ja köyhien asioita ajava yritys NLCHP. Monien kehitysmaiden suurkaupungeissa puolet väestöstä elää epävirallisissa asumuksissa, terveydelle ja hengelle vaarallisissa oloissa, ilman varmuutta asumisen jatkuvuudesta. UN-Habitatin mukaan Intia on saanut 59,7 miljoonaa ihmistä pois slummeista sitten vuoden 2000, mutta maan väestöstä 28,1% elää yhä slummeissa. Asunnottomuus on siis sekä kehittyneiden että kehittyvien maiden yhteinen ongelma.

UN-Habitatin raportissa todetaan, että viime vuosikymmenellä 200 miljoonaa ihmistä saatiin pois slummiolosuhteista, mutta slummissa asuvien kokonaismäärä kasvoi samana ajanjaksona 6 miljoonalla joka vuosi. YK on tunnustanut oikeuden kunnolliseen asumukseen perusihmisoikeudeksi, ja siksi onkin aloitettu uusia kehitysohjelmia, joilla kehotetaan maiden hallituksia kamppailemaan kodittomuuden poistamiseksi. Tärkeimpänä päämääränä pidetään kodittomien kasvun pysäyttämistä, sillä talouskriisin aiheuttamat massahäädöt yhdessä asuntojen kallistumisen kanssa vaikuttavat jatkuvasti kasvavan keskiluokan asunnottomuuteen.


Linkki: http://www.unhabitat.org/