Uutinen

Liki 2000 afrikkalaista yhteisöä lopetti naisten ympärileikkaukset viime vuoden aikana

7.2.2012

Tuoreesta YK:n väestörahaston (UNFPA) ja lastenrahaston (UNICEF) raportista ilmenee, että lähes 2000 afrikkalaista yhteisöä lopetti viime vuoden aikana naisten ja tyttöjen ympärileikkauksen valistuksen seurauksena. Järjestöjen julkistaman raportin mukaan viime vuoden aikana aikaansaadut tulokset osoittavat, että ponnistelut tämän erittäin haitallisen käytännön lopettamiseksi ovat tuottaneet rohkaisevia tuloksia.

"Nämä rohkaisevat tulokset osoittavat että sosiaaliset normit ja kulttuuriset käytännöt ovat muuttumassa ja yhteisöt ovat yhdistämässä voimiaan naisten ja tyttöjen ihmisoikeuksien suojelemiseksi", sanoo UNFPA:n pääjohtaja Babatunde Osotimehin.

Eilen, helmikuun 6. päivänä vietettiin kansainvälistä naisten ympärileikkauksiin kohdistuvan nollatoleranssin päivää. Päivän kunniaksi Osotimehin ja UNICEFin pääjohtaja Anthony Lake julkistivat yhteisen julkilausuman, jossa he muistuttivat olevansa erittäin sitoutuneita toimimaan väsymättömästi tyttöjen ja naisten ympärileikkausten lopettamiseksi maailmanlaajuisesti.

"Kutsumme kansainvälisen yhteisön kanssamme tähän kriittiseen ponnistukseen. Yhdessä voimme hävittää tyttöjen ja naisten ympärileikkaukset yhden sukupolven aikana ja auttaa miljoonia tyttöjä ja naisia saavuttamaan terveempi, täydempi elämä."

Julma ja haitallinen käytäntö

Tyttöjen ja naisten ympärileikkauksiin viitataan usein kirjainlyhenteellä FGM/C, joka on lyhenne sanoista Female Genital Mutilation/Cutting. Kyseessä on raaka ja epäinhimillinen käytäntö, jossa tapaa harjoittavan yhteisön naispuolisten jäsenten ulkoiset sukupuolielimet leikataan osin tai kokonaan irti. Toimenpide vaikuttaa näiden tyttöjen ja naisten elämänlaatuun merkittävän heikentävästi ja alistaa heidät muun muassa vaikeille synnytyskomplikaatioille. Toimenpide on kansainvälisen oikeuden mukaan ihmisoikeusloukkaus.

Noin kolme miljoonaa tyttöä ja naista (noin 8000 päivittäin) joutuu ympärileikkausuhan alle. Arviolta 130-140 miljoonaa naista ja tyttöä on joutunut käymään läpi tämän haitallisen käytännön, suurimmaksi osaksi Afrikassa ja joissain Aasian ja Lähi-idän maissa.

UNFPA:n ja UNICEFin yhteinen ohjelma (the UNFPA-UNICEF Joint Programme for the Acceleration of the Abandonment of FGM/C) perustettiin vuonna 2008. Ohjelma tavoite on muun muassa valistaa FGM/C:n haitallisuudesta sitä harjoittavien yhteisöjen keskuudessa. Ohjelman inklusiivisessa toimintamallissa pyritään sitouttamaan yhteisöjen uskonnolliset johtajat, naiset, miehet ja nuoret tytöt keskustelemaan naisten ympärileikkauksen haitallisista vaikutuksista korostaen samalle sitä tosiseikkaa, ettei yksikään uskonto edellytä toimenpidettä. Ohjelman avulla pyritään myös vaikuttamaan kansalliseen lainsäädäntöön siten, että se kieltäisi naisten ympärileikkaamisen.

Raportin mukaan ohjelman puitteissa on viety läpi yli 18 000 koulutussessiota Afrikassa. Niihin osallistui lähes 3000 uskonnollista johtajaa, jotka ovat myöhemmin julistaneet kieltävänsä käytännön omissa yhteisöissään.

Aiheesta lisää YK:n uutispalvelussa